Kuva: Outi Puhakka
Magdalena Hain saturomaani Kurnivamahainen kissa, on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinnonsaajaksi, ja Magdalena juuri voitti Tulenkantaja-palkinnon.
Miltä nyt tuntuu, Magdalena?
– Tuntuu mahtavalta! Kirjailijana on usein vaikea arvioida, miten kirja otetaan vastaan. Kurnivamahainen kissa on saanut aivan huikean vastaanoton alusta lähtien. Olen saanut kivaa palautetta niin lasten vanhemmilta kuin kustantajalta ja kirjakauppiailtakin. Ja nyt sitten tietenkin kaikki nämä upeat ehdokkuudet ja Tulenkantaja-palkinto. Se kertoo, että olen tehnyt työni hyvin ja osannut sanoa jotain tärkeää, joka koskettaa ihmisiä.
Miten syntyi nyt voittanut saturomaanisi?
– Melkeinpä vahingossa, täytyy myöntää. Aloin kirjoittaa tarinaa alun perin ihan muuten vaan, aikomatta edes tarjota sitä kustantajille. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että palasin aina vain tiedoston ääreen ja työstin tarinaa eteenpäin. Se selvästi vaivasi minua, ja vaati tulla oikeaksi kirjaksi. Pian sen jälkeen tarjosinkin sitä Karistolle, missä se otettiin erittäin lämpimästi vastaan. Kuvittaja Teemu Juhanin työt olivat minulle Instagramista tuttuja ja tiesin, että halusin ehdottomasti juuri hänet kuvittamaan tarinan. Onneksi myös kustantaja oli samaa mieltä, koska ilman Teemu Juhanin kuvituksia tarina tuntuisi puolikkaalta.
Oletko kissaihminen?
– Olen valtavan eläinrakas ja ehdottomasti kissaihminen! Kun olin lapsi, meillä oli aina kissa tai kissoja, ja olin niiden kanssa niin läheinen, että pidän itseäni melkeinpä puoliksi kissojen kasvattamana. Suureksi surukseni kuitenkin tulin kissoille allergiseksi aikuisiällä, enkä voi niitä itselläni enää pitää. Mutta ei kissaihmisyys mihinkään lähde, vaikka en kissanomistaja enää voi ollakaan. Kissat ovat mielestäni liki täydellisiä eläimiä: sulokkaita, voimakkaita ja persoonallisia. Lisäksi niissä on aimo annos kiehtovaa vaaran tunnetta.
Mitä mieltä olet kirjojen luokittelusta?
– Kirjojen luokittelu genreihin ja kohderyhmän iän mukaan on asia, joka mietityttää jonkin verran. Genrejä pidän ehkä enemmän tienviittoina lukijoille kuin rajoina itselleni kirjailijana, vaikka sitten yleensä jonkun leiman lyön omiinkin tarinoihini. Tällä hetkellä kirjoitan urbaanifantasiaa, mutta kyllä siinä on mukana myös aimo annos tieteiskirjallisuutta ja ties mitä muuta. Olen huono pysymään genrerajoissa! Ikärajoja toisaalta tarvitaan ja toisaalta koen nekin hiukan rajoittaviksi. Ne antavat signaalin siitä, minkä ikäisille kirja on sopiva, tai minkä ikäisiä ne saattavat kiinnostaa. Mutta varsinkin fantasiakirjailijan lukijat voivat olla hyvinkin eri ikäisiä. Esimerkiksi Gigi ja Henry -kirjojani lukevat niin lapset kuin aikuiset. Pyrin kirjoittamaan niin, että eri ikäiset lukijat saisivat kirjoistani irti erilaisia asioita. On hirveä sääli, jos lukija ei anna kirjalle mahdollisuutta sen takia, että sen suositusikäraja on heidän makuunsa alhainen, tai jos hän joutuu puolustelemaan sitä, että lukee lastenkirjaa vaikka on teini tai pitää Young Adult -kirjoista aikuisena. Fantasiakirjallisuudessa – tai kirjallisuudessa ylipäätään – ei ole yläikärajoja ja alaikärajakin määräytyy lähinnä sen mukaan, ymmärtääkö lapsi tai nuori lukemaansa ja pystyykö hän sitä käsittelemään. Laadukkaassa kirjassa on tasoja, jotka puhuttelevat lukijoita hiukan eri tavalla riippuen siitä, keitä he ovat ja missä vaiheessa elämäänsä.
(Haastattelu: Maija Karjalainen)
Magdalena Hais sagoroman Kurnivamahainen kissa (fritt översatt Katten med kurrande mage, boken är ej översatt till svenska), är nominerad till Nordiska rådets barn- och ungdomslitteraturpris. Magdalena har dessutom nyligen vunnit exportpriset Tulenkantaja.
Hur känns det, Magdalena?
– Det känns underbart! Som författare är det ofta svårt att gissa sig till hurdant mottagande en bok ska få. Kurnivamahainen kissa har fått ett helt otroligt mottagande redan från början. Jag har fått positiv respons från såväl föräldrar, som förläggare och bokhandlare. Och nu såklart nomineringarna och Tulenkantaja-priset. Det berättar att jag har gjort ett bra jobb och lyckats berätta något viktigt, som berör människor.
Hur föddes din framgångsrika sagoroman?
– Ganska i misstag, måste jag medge. Ursprungligen började jag bara skriva historien utan att ens tänka på att jag skulle erbjuda den till ett förlag. I något skede märkte jag ändå att jag hela tiden återvände till den och tvingade historien vidare. Det var tydligt att den störde mig, att den krävde att få bli en riktig bok. Snart därefter erbjöd jag den till förlaget Karisto, som tog emot den med öppna armar. Illustratören Teemu Juhani kände jag till via Instagram, och visste att jag absolut ville att just han skulle illustrera historien. Tack och lov var min förläggare av samma åsikt, för utan Teemu Juhanis illustrationer skulle historien kännas halvfärdig.
Är du en kattmänniska?
– Jag är en stor djurvän, och absolut en kattmänniska! När jag var liten hade vi alltid katt, eller katter, och jag stod dem så nära att jag nästan upplever att jag till hälften är uppfostrad av katter. Till min stora sorg blev jag allergisk mot katter som vuxen och kan inte längre ha en katt som husdjur. Men trots att jag inte kan vara kattägare är jag fortfarande kattmänniska. Enligt mig är katter så gott som perfekta djur: söta, starka och personliga. Dessutom besitter de en fascinerande känsla av fara.
Vad tycker du om klassificering av böcker?
– Böckers indelning i genrer och målgruppens ålder har jag funderat på en del. Jag tänker kanske på genrer mer som en vägledning för läsarna än som en begränsning för mig själv som författare, även om jag ofta ger mina egna historier någon form av stämpel. Just nu skriver jag urban fantasy och en hel del annat. Jag är dålig på att hålla mig inom genregränserna! Åldersgränser däremot behövs, och samtidigt känner jag mig på sätt och vis begränsad även av dem. De ger en signal om vilken ålder boken passar för, eller vilken ålders läsare den kan tänkas intressera. Men särskilt fantasy-böckers läsare har en stor bredd när det kommer till ålder. Till exempel mina böcker i serien Gigi ja Henry läses av både barn och vuxna. Jag försöker skriva så att läsare i olika åldrar kan få ut olika saker ur mina böcker. Det skulle vara väldigt synd om en läsare inte gav en bok en chans för att den rekommenderade åldern känns för låg. Eller om läsaren tvingas försvara att hen läser barnböcker trots att hen är tonåring, eller att läsaren gillar Young Adult-böcker trots att hen är vuxen. I fantasylitteratur – eller i litteratur överlag – finns ingen uttalad övre åldersgräns och åldersgränsen är bestämd främst enligt huruvida ett barn eller en ungdom förväntas förstå, eller klara av att handskas med det hen läser. I högkvalitativa böcker finns det flera nivåer, som talar till läsarna på lite olika sätt beroende på vem de är och i vilket skede av livet de befinner sig.
(Intervjuare: Maija Karjalainen, översättning: Ida-Lina Nyholm)