Kuva kuvaa, kuvittaa, kertoo

Kuva kuvaa, kuvittaa, kertoo

Kuvaseminaari

26.3.2025 kello 9–16.15

Rikhardinkadun kirjasto, Rikhardinkatu 3, Helsinki

Ateneumin taidemuseo, Kaivokatu 2, Helsinki

 

Lapsuuden lukuhetkistä muistamme usein kuvat, niiden välittämän tunnelman ja niihin liittyvät tarinat. On kiinnostavaa aikuisena yrittää palauttaa mieleen lapsuuden lukemisen ja katselemisen hetkiä – ja miettiä, katsommeko ja luemmeko nyt samoja kirjoja eri tavalla, miten ja miksi? Vastauksia voi etsiä monelta suunnalta, esimerkiksi alan tutkimuksesta.

Lastenkirjakuvituksen tutkimus on melko nuorta. Tämän on sanottu johtuvan väheksyvästä suhtautumisesta lapsille suunnattuun kirjallisuuteen ja kuvituksen alisteiselle suhteelle tekstiin. Tutkijoitakin on kiinnostanut kysymys, mikä on kuvan ja tekstin suhde. Tähän tuskin on yhtä oikeaa vastausta, siksi tutkimuksiin paneutuminen onkin kiinnostava löytöretki. Tärkeitä ovat kysymykset: kuka lukee kuvaa, kuka lukee tekstiä; miten paljon lapsella on tilaa omiin valintoihin lukuhetkenä; miten kulttuuri ja elettävä aika vaikuttavat kuvaan ja tekstiin; miten paljon ja millä tavalla me aikuisina voimme hyödyntää tutkimustietoa korjaamatta lapsen omaa kokemusta?

Seminaari lähestyy kuvaa monesta eri suunnasta ja antaa osallistujille erilaisia näkökulmia katsoa kuvaa lapsen kanssa ja peilata omia ajatuksiaan kuulemaansa. Kaikkeen ei voi pienessä ajassa paneutua, mutta tavoitteenamme on antaa ajatuksia ja työkaluja arkeen; herättää kiinnostus alan tutkimukseen; punnita kuultua, kun kohtaa lapsen kirja kädessä tai taidemuseossa teosten äärellä sekä antaa avaimia ymmärtämään kuvan omaa, itsenäistä merkitystä.

Helsingin kaupunginkirjasto rakentaa Rikhardinkadun kirjastoon kirjanäyttelyn, joka esittelee monipuolisesti kotimaisia lastenkirjojen kuvituksia. Seminaarin ohessa on myös mahdollisuus ostaa kustantajien seminaariin lahjoittamia kirjoja. Myös myyntiin valitut kirjat edustavat monipuolista kotimaista kuvitusta.

Seminaari on suunnattu varhaiskasvatuksen henkilöstölle, alakoulun opettajille, alan opiskelijoille, kirjastonhoitajille, lasten vapaa-ajan ohjaajille, kirjantekijöille sekä kaikille lasten parissa aikaa viettäville aikuisille.

Ohjelma

9.00 Ilmoittautuminen (näyttelyyn tutustumista, kirjamyyntiä)

9.30 – 9.35 Miten lapsi katsoo ja lukee?
Yhdistyksen puheenjohtaja Kaisa Lange avaa seminaarin

9.35 – 10.15 Normikriittisyys kuvassa ja tekstissä– tarkastelussa 2000-luvun kotimaisia kuvakirjoja
Yliopistonlehtori Jaana Pesonen

10.15 – 10.45 Pelottavat kuvat lastenkirjoissa
Kirjailija, kuvittaja Julia Savtchenko

10.45 – 11.00 Kahvitauko (näyttelyyn tutustumista, kirjamyyntiä)

11.00 – 11.30 Kuvakirja ja lapsuus muuttuvat, mutta kuva lapsesta pysyy kuvakirjan keskiössä
Tutkija, FT Päivi Heikkilä-Halttunen ja FM Päivi Nordling

11.30 – 12.00 Sanan ja kuvan liitto – sopusointu vain hedelmällinen ristiriita?
Kriitikko Arja Kanerva haastattelee kirjailija Hannu Mäkelää

12.00 – 12.30 Silent Book – sanattoman kirjan mahdollisuudet
Lasten tietokirjailija Kerttu Rahikka haastattelee kuvittaja Meria Palinia ja Emmi Jormalaista

12.30 – 14.00 Lounastauko (näyttelyyn tutustumista, kirjamyyntiä)

14.00 – 15.00 Seminaari jatkuu Ateneumissa (Kaivokatu 2, Ateneum-Sali)

Ateneumin yleisötyö lastenkulttuurin näkökulmasta
Yleisötyöpäällikkö Satu Itkonen ja yleisötyön amanuenssi Karoliina Arola

Keskustelevan kuvan tarkastelu
Visual Thinking Strategies -menetelmä keskusteluiden rikastuttajana ja osallisuuden lisääjänä
Satu Itkonen

15.00 – 15.45 Ajan kysymys -kokoelmanäyttely
Kahdessa ryhmässä keskustelua teosten äärellä VTS-menetelmällä
Keskusteluita ohjaavat Karoliina Arola ja Satu Itkonen

15.45 – 16.15 Yhdellä sanalla – mitä päivästä jäi mieleen?
Keskustelua ja päivän yhteenvetoa

 

Ilmoittautuminen 12.03.2025 mennessä ja lisätiedot: pro.lastenkirjallisuustalo@gmail.com

Seminaarimaksu 30 €

Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry:n jäsenille ja opiskelijoille 25 €

Maksu sisältää seminaariohjelman lisäksi kahvitarjoilun. Lounas on omakustanteinen.

Seminaarimaksu tilille FI1040550010822373 (viestikenttään oma nimi)