…ja löydät lastenkirjavinkkejä pukinkonttiin ja virikkeitä joulunodotukseen.
Pro lastenkirjallisuus avaa taas suositun lastenkirja-aiheisen joulukalenterinsa. Se sisältää 24 kirjaehdotusta päiväkoti- ja alakouluikäisille vuoden 2020 sadosta. Tällä kertaa kaikki ovat kotimaisia, koska yhdistyksemme haluaa tukea koronavuoden koettelemia kirjailijoita ja kuvittajia.
Joulukalenterin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Susanna Gillberg ja Tuula Korolainen. Kirjaesittelyitä ovat heidän lisäkseen kirjoittaneet Piia Bågman, Marjut Hjelt, Arja Kanerva, Maija Karjalainen, Kaisa Lange, Markku Lemmetty, Ilpo Mikkonen ja Ulrika Rudbäck.
Pro lastenkirjallisuus kiittää lämpimästi videoihin osallistuneita kirjailijoita, ohjaaja Jani Ilomäkeä ja kuvauspaikan tarjonnutta Lastentarhamuseota. Kiitos myös kirjoja lähettäneille kustantajille.
Luukku 1
Maija Barić – Matti Westerlund: Duppaduulix ja salaperäinen ovi. Lasten Keskus. 33 s
Luukku 2
Karin Erlandsson – Peter Bergting: Nattexpressen. En berättelse i 24 kapitel. Schildts & Söderströms. 150 s.
Karin Erlandsson – Peter Bergting: Yöjuna. Tarina, jossa on 24 lukua. Suom. Anu Koivunen. S & S. 120 s.
Elvaåriga Danja och hennes familj firar julen hos mormor som vanligt. Morfar var stins, men är redan död och mormor bor kvar i stationshuset vid den nedlagda stationen där inga tåg längre kör på den igenvuxna rälsen.
Den här julen blir annorlunda, allt blir annorlunda. Mormor har blivit glömsk, talar om konstiga saker och försvinner plötsligt under decemberfesten! Danja blir förtvivlad, men mormor hade trots sitt dåliga minne kommit ihåg att säga något viktigt till henne innan hon försvann: ”Allt blir bra bara du hittar nyckeln. Och vrid två varv, inte ett.”
Redan samma natt som mormor försvinner hör Danja tågdunk och visslingar utanför sitt fönster, hon skyndar ut i kylan och vinkar till tåget att stanna. Tåget stannar och det är nu den hisnande berättelsen börjar. Kan man försvinna ur tiden? Är det möjligt att få återse den man saknar? Vi följer Danja och vännen Konrad på otroliga äventyr till stationer där de mest besynnerliga saker händer, där Danja måste hitta det rätta nyckelhålet för mormors silvernyckel för att inte det hemska ska ske, att hela Kronometern blir förstörd.
En verkligt fin och spännande historia – och en adventsbok!
Yksitoistavuotias Danja perheineen viettää joulua mummolassa kuten aina. Vaari, joka oli asemapäällikkö, on jo kuollut, mutta mummi asuu yhä lakkautetulla asemalla, jonka umpeen kasvaneita raiteita eivät junat enää kulje.
Tästä joulusta tulee kuitenkin erilainen, kaikesta tulee erilaista. Mummi on hajamielinen ja puhuu outoja ja sitten hän katoaa kesken pikkujoulujuhlien! Danja on epätoivoinen, mutta mummi on kuitenkin muistanut sanoa hänelle jotain tärkeää: ”Kaikki järjestyy, jos vain löydät avaimen. Ja käännä kaksi kierrosta, yksi ei riitä.”
Samana yönä, kun mummi katoaa, Danja kuulee ikkunastaan junan jyskettä ja vihellyksen, hän ryntää ulos pakkaseen ja huitoo saadakseen junan pysähtymään. Se pysähtyykin, ja piinaava seikkailu alkaa. Voiko ajasta kadota? Voiko ikävöidyn ihmisen nähdä uudelleen? Seuraamme Danjaa ja hänen kaveriaan Konradia asemille, joilla tapahtuu kummallisia asioita. Danjan täytyy löytää mummin hopea-avaimelle oikea avaimenreikä estääkseen kauheuksia tapahtumasta ja koko Kronometriä tuhoutumasta.
Todella hieno ja jännittävä tarina – ja joulukalenterikirja!
Luukku 3
Marika Maijala: Suden hetki. Etana Editions 2020. 57 s.
Yksinäinen ja siitä syystä vihainen Susi asuu komeassa linnassaan upean puutarhan keskellä. Kun Sutta vihastuttaa, mikään ei huvita. Tekeminen tuntuu tyhmältä ja turhalta. Muotokuvan Susi voisi ehkä maalata, jos löytäisi mallin jostakin.
Suden puutarhaa saapuu hoitamaan huoleton Koiranen, oivallinen kahvinkeittäjä mantelipullia korissaan. Sutta ujostuttaa juoda kahvia reippaan Koirasen kanssa, mutta herkullisten mantelipullien maku alkaa saada esiin Suden ystävällisiä piirteitä. Arkuus, kiukkuisuus ja huonouden tuntemukset rupeavat väistymään, kun on joku, joka kuuntelee.
Mitäköhän Susi ja Koiranen keksivätkään yhdessä? Se selviää, kun lukee Marika Maijalan lämminhenkisesti kirjoittaman ja riemukkain vedoin ja värein kuvittaman kirjan.
Luukku 4
Saija Saarni – Anne Vasko: Kaiken maailman kuopat. Hiidenkirnusta hymykuoppiin. Tammi 2020. 76 s.
Mitä kuopat ovat? Millaisia kuoppia luonnosta löytyy ja kuka tai mikä ne on tehnyt? Mitä ovat ilmakuopat? Voiko ihmisessä olla kuoppia? Näihin ja moneen muuhun kuoppakysymykseen saat vastauksen Saija Saarnin ja Anne Vaskon tietokirjasta Kaiken maailman kuopat. Erilaisten kuoppien jäljille lukijoita johdattelee sympaattinen kaivamisen asiantuntija, kastemato Into Kastelainen.
Kirja on kiinnostavasti rakennettu – Saija Saarnin teksti ja Anne Vaskon kuvitus sopivat mainiosti yhteen, ja jopa itse kirjassa on sivu sivulta madaltuva kuoppa!
Kirja etenee loogisesti, vaikka jokainen erilaisesta kuopasta kertova aukeama onkin samalla oma kokonaisuutensa. Monipuolinen kirja kiinnostaa myös aikuislukijaa. Saija Saarnin kirjaidea huomioitiin kunniamaininnalla Tammen ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen järjestämässä Ihan totta! -tietokirjakilpailussa 2017.
Kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli lähteä ulos tutkimaan kuoppia!
Luukku 5
Ville Nummenpää: Hölmöjä iltasatuja. Kuv. Hende Nieminen. Mäkelä 2020. 63 s.
Nukkumatin ja aikuisten tehtävä on saada lapset hiljaisiksi ja unten maille. Aina se ei ole helppoa, Kuten Ville Nummenpääkin kokemuksesta tietää. Hän on kertonut iltasatuja alun perin kotiyleisölleen, mutta jakanut niitä myöhemmin muiden iloksi Pikku Kakkosessa ja nyt kirjassa.
Hyvä iltasatu on lyhyt ja hauska, mutta ei liian kiihdyttävä. Nummenpään simppelit jutut täyttävät nämä ehdot. Satujen henkilöt ovat enimmäkseen eläimiä ja robotteja, mutta mukana on myös onneton kummitus ja Nukkumattikin mokailevine apureineen. Jokaisessa tarinassa on yksi selkeä ongelma, joskus vitsikäs kuten robottitarinoissa, joskus moraalinen kuten esim. sadussa ´Jumpsu ja kadonnut tähti´, jossa pikku apina pihistää yhden Otavan tähdistä itselleen. Satujen ”hölmöys” on usein repliikeissä, joten ne sopivat hyvin myös leikittäviksi tai esitettäviksi.
Graffititaiteilija Hende Niemisen kuvat, joissa yhdistyvät sarjakuvamaisuus ja lapsenomaisuus, muistuttavat hauskasti värityskirjan kuvia.
Bonus: Hölmöjä iltasatuja voi kuunnella Yle Areenasta, josta ne löytyvät otsikolla Pikku Kakkosen satuaarteet. Nummenpään satuja ovat numerot 6, 18, 22, 32, 43, 48, 60 ja 61.
Luukku 6
Hannele Lampela: Talventaian tarinoita – Lumikuningattaren lumous. Otava. 256 s. Myös e-kirja ja äänikirja.
Luukku 7
Hannu Laakso: Me Kettuset. Into. 46 s. Myös e-kirja ja äänikirja.
Tarinallinen tietokirja Me Kettuset kertoo hauskan opettavaisesti kettujen elämästä keväisestä poikasten syntymästä syksyyn, jolloin osa pesueesta lähtee omille teilleen. Palkittu valokuvaaja Hannu Laakso on yli 100 000 kettukuvastaan valinnut kirjaan parhaiten soveltuvat. Kertojaääni on keppostelevan kettutytön: ”Synnyimme, kun olimme ensin olleet äidin vatsassa reilut seitsemän viikkoa. Painoimme syntyessämme vain hieman yli sata grammaa, saman verran kuin pieni banaani.”
Kirja on erinomainen luonto-opas ja sopii yhdessä luettavaksi niin kotona, päiväkodissa kuin alakoulussa. Jokainen kuva sisältää vielä oman tarinansa. Kirjan voi ottaa esille aina, kun nousee esiin uusia luontokysymyksiä. Luonnonsuojelun näkökulma tulee kuin huomaamatta mukaan. Ketuille ja muillekin eläimille ovat kohtalokkaita luontoon heitetyt maatumattomat roskat. Ihastuttava kirja kutsuu ihmettelemään luonnon moninaisuutta ja vaalimaan sitä. Puoliurbaanien Kettusten myötä tietomme lähiympäristöstä kasvaa ja jäsentyy. Juuri tätä Hannu Laakso on erään haastattelun mukaan toivonutkin.
Luukku 8
Tapani Bagge – Carlos da Cruz: Rautamiehen arvoitus. Apassit 4. Karisto. 151 s.
Pidätkö salapoliisitarinoista? Innostutko mysteereistä, öisistä kaduista ja historian siipien havinasta?
Rautamiehen arvoitus kertoo jännittävän tarinan sadan vuoden takaisesta Helsingistä. Komeetta uhkaa maapalloa, taivaalla välähtelevät punaiset salamat ja pimeillä kaduilla väijyy kolmisilmäinen Rautamies. Lisää vettä myllyyn heittää kaupungilla liikkuva kaapuniekka, joka julistaa tuomiopäivän olevan lähellä.
Samoihin aikoihin kaupunkiin saapuu huomiota herättävä miljonääri. Kun kaiken lisäksi keksijänero Kallander katoaa jäljettömiin, salaseura Apassit ei enää malta seurata tilannetta sivusta. Luvassa on jännitystä tihkuva seikkailu, joka huipentuu Mörkösaareen, Kaivopuistoon ja Tähtitorninmäelle. Apassit-kirjasarja sopii kuin nakutettu 9–11 -vuotiaille lukijoille, jotka eivät hätkähdä vauhtia, vaarallisia tilanteita tai kiharaisiakaan juonenkäänteitä. Upea kuvitus vie lukijan 1910-luvun Helsinkiin, joka ei suinkaan ole mustavalkoinen, vaan täynnä värejä ja elämää. Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet osat: Aavehevosen arvoitus, Vanajaveden hirviö ja Katoava muumio.
Luukku 9
Carlos da Cruz – Janne Haikari: Suomalaiset tutkimusmatkailijat. S & S. 42 s.
Carlos da Cruz – Janne Haikari: Upptäckare och äventyrare. Övers. Jonna Brander. Schildts & Söderströms. 42 s.
Jos on tutkimusmatkailija, pitääkö olla tutkija ja matkustaa kauas? Ei välttämättä, todistavat da Cruz ja Haikari kirjassaan, jossa ovat mukana mm. toimittaja-seikkailija Helinä Rautavaara ja Suomessa avaruutta tutkinut Liisi Oterma. Myös rohkeat matkustajat tekevät tärkeitä löytöjä, ja kaukoputkien ja teleskooppien avulla pääsee matkaamaan avaruuteen.
Värikäs ja runsas kirja esittelee 16 tutkimusmatkailijaamme 1700-luvulta 2000-luvulle. Tunnetuimpia ovat koilliväylän purjehtija A. E. Nordenskjöld, Aasiassa reissannut C. G. E. Mannerheim ja runojenkerääjä Elias Lönnrot. Mutta kuka on kuullut esim. Tulimaan suotutkijasta Väinö Auerista tai palestiinalaisia dokumentoineesta Hilma Granqvistista?
Kirjaa hallitsee kollaasimainen kuvitus, jonka päällä pienellä painettu teksti kulkee numeroiduissa kuplissa. Nämä väläykset saavat haluamaan lisää tietoa, jota löytää vaikka museovisiiteillä tai muista kirjoista.
***
Måste man vara en vetenskapsman och resa långt bort för att kallas upptäcktsresande? Inte nödvändigtvis, visar da Cruz och Haikara med sin bok där vi följer bland annat redaktören – äventyraren Helinä Rautavaara och Liisi Oterma som har undersökt rymden här i Finland. Modiga resenärer gör viktiga upptäckter och med hjälp av teleskop får vi göra resor i rymden.
I en färggrann och innehållsrik bok presenteras sexton av våra upptäcktsresande från 1700-talet till 2000-talet. Av de mest kända är Nordostpassagen-seglaren A.E. Nordenskjöld, C.G.E. Mannerheim som reste i Asien och diktsamlaren Elias Lönnrot. Men vem har hört om till exempel Väinö Auer som var kärrforskare i Eldslandet eller Hilma Granqvist som dokumenterade palestinier.
Boken är i huvudsak illustrerad med bildcollage där man tryckt texter i numrerade bubblor. De här glimtarna ur äventyren skapar en hunger att få veta mera, i andra böcker eller genom att besöka ett museum.
Luukku 10
Tove Jansson: Taikatalvi. Suom. Laila Järvinen. WSOY 1957 / 2020. 131 s.
Taikatalvi on saanut sivuilleen muutaman herkän nelivärikuvan. Kirja on edelleen vanha ystävä Muumi-peikkoineen, Hemuleineen, Tuu-tikkeineen, Surku-koirineen – tuttu, kiehtova, turvallinen ja jännittävä. Muutaman värikuvan pehmeys ja rauhallisuus korostavat tarinan tunnelmaa.
Muumi-peikko tutustuu talveen aluksi hieman arkaillen, mutta vähitellen rohkaistuen. Juuri tässä värikuva kuvastaa Muumi-peikon hämmennystä, mutta luo samalla talvesta pehmeän ja houkuttelevan tapahtuman. Jännittäviä tilanteita riittää mäenlaskusta jäälautoilla hyppelemiseen, ja todella pelottava ja varottava on mystinen Jäärouva.
Pienimmätkin otukset hauskuttavat: ”orava, jolla oli kaunis häntä” valloittaa unohtamalla kaiken. Kaakeliuunin taakse piiloutuva esi-isä on hieman pelottava puhumattomuudessaan. Entä pöydän alle piiloutuva huilunsoittaja, joka on niin kaino, että on muuttunut näkymättömäksi.
Tove Jansson kuvailee, kertoo ja antaa lukijalle pohdittavaa. Tuu-tikki miettii revontulien olemassaoloa: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” Mikä ajatus!
Luukku 11
Riina Katajavuori – Jenny Lucander: Kaksi kotia. Tammi. 32 s. Myös e-kirja ja äänikirja
Luukku 12
Katja Lahti: Pikkis ja talvensiemenet. Kuvitus Annukka Palmén. Lasten Keskus. 86 s.
Talven vitkastelu hermostuttaa Mörököllimetsän väkeä. Talvimörönpäivä lähestyy, mutta Kuulampi on edelleen sula, karhut eivät saa unen päästä kiinni ja metsäjänikset hikoavat talvikarvassaan. Pikkistä pännii, sillä hän odottaa lunta ja talvipötköttelyä. Missä ihmeessä talvi luuraa?
Seikkailu pääsee vauhtiin kun Pikkis ja hänen ystävänsä Kirppa löytävät metsästä helmenvalkoisia , heliseviä palleroita: talvensiemeniä! Ystävykset lähtevät matkalle kohti kaukana siintävää Hankitunturia ja lumiväen asuinsijoja. Matka vaatii kaveruksilta sekä lihas- että mielivoimia. Metsä ja sadun lumo, jännittävät ja hieman vaarallisetkin tapahtumat kuljettavat ystävyksiä tunturia kohti.
Tämä kirja sopii mainiosti esimerkiksi unisatukirjaksi päiväkoti-ikäisille, juoni etenee sujuvasti ja kuvitus tukee hienosti tarinaa. Alakouluikäiset lukevat kirjan varmaan ahmimalla.
Vauhdikkaan ja värikkään tarinan päätteeksi päähenkilö, mörökölli Pikkis miettii: ” Seikkaillessa oli ikävä kotiin, ja kotona oli ikävä seikkailua”.
Luukku 13
Tuula Korolainen – Meria Palin: Sara ja kadonneet sateet. Karisto. 44 s.
Sara ja kadonneet sateet on tarinallinen tietokirja Afrikan kuivuudesta, samalla kertaa surullinen ja onnellinen. Se seuraa Saran ja hänen äitinsä matkaa kuivuuden näännyttämästä kylästä kohti kaupunkia ja vettä. Faktat nivoutuvat henkilöiden lämpimien tunteiden ja äidin kertomien tarinoiden kanssa selviytymiskertomukseksi.
Meria Palinin pehmeä, lämpimänvärinen kuvitus korostaa ihmisten välistä yhteyttä ja sopii saumattomasti vaelluskertomukseen. Samoin toimivat Saran äidin kertomat syntytarinat, jotka tarjoavat suvantokohdan lukijalle – ja Saralle. Tuttu tarinaperinne antaa voimaa kestää matkan rasituksia. Miten aurinko ja kuu päätyivät taivaalle on jännittävä tarina veden voimasta. Tarina siitä, miten eläimet löysivät vettä, noudattaa tuttua eläintarinoiden kaavaa ja juuri siksi pitää lukijan hyppysissään: millaisiin tapahtumiin opetus tällä kertaa upotetaan.
Lopussa kirja tarjoaa vielä tiiviin tietopaketin ´Vesi on elämää´, jonka mukana matkustetaan ympäri maailmaa ja kerrotaan, miten kaikki voivat osallistua kuivuuden voittamiseen. Lisäksi on listattu ilmastomuutokseen liittyviä lastenkirjoja sekä aikuisille suunnattuja kirjoja ja nettivinkkejä.
Luukku 14
Leena Parkkinen: Ensio ja päätön tarina. Kuv. Jussi Karjalainen. Teos 2020. 90 s.
Voiko yhdestä popcornista alkaa päätön seikkailu? No, kyllä voi. Niin käy 9-vuotiaalle Ensiolle, jota alun perin riepovat vain heiluva hammas, uhkaavat sanakokeet ja nenäkäs sisko. Kun irronnut hammas katoaa ja Ensio panee hammaskeijulle tyynyn alle popcornin, pääsevät oudot voimat valloilleen. Heti aluksi isältä katoaa pää, eikä kukaan muu edes huomaa sitä!
Vauhdikas romaani panee hammaskeijuperinteen uusiksi ja sekoittaa mukaan jopa Ruotsi-Suomen historiaa. Ensio tutustuu ikenenpunaiseen okkiep-kansaan, joka elää orjuudessa ja pelossa, ja vähitellen hänelle selviää, että harmittomien keiju-uskomusten takana onkin armoton maailmanlaajuinen maitohammasbisnes. Lisäksi huijaukseen on sotkettu marsuagentteja ja pehmoeläimiä, purkitetuista päistä puhumattakaan.
Romaani sopii kirja-ahmateille hotkaistavaksi ja koko perheelle ääneen luettavaksi, sillä huumoritäkyjä on myös aikuisille.
Luukku 15
Eppu Nuotio – Kristiina Louhi: Sinä olet kaunis. WSOY. 32 s.
Sinä olet kaunis -kuvakirjassa tekstiä on vähän, mutta jokainen aukeama kertoo sitäkin enemmän. Eppu Nuotion satu antaa lukijalle aikaa Kristiina Louhen hellyttävien ja salaperäisten kuvien tutkimiseen. Kirjan kimmokkeena on ollut Charles Perrault´n satu ´Posliininukkien keisarinna´.
”Tämä on ranta, Myrri päättää, ja kylpyhuoneen ovelta alkaa meri.” Joku pihan tytöistä on sanonut Myrriä rumaksi eikä ruman kanssa haluta leikkiä. Niinpä Myrri leikkii yksinään – mielikuvitusmaailmassaan. Meren aallot kuljettavat hänet kauas pois, etäisen rannan keisarinnan palatsiin asti. Keisarinna ei ole kotona. Salaperäiset huoneet houkuttelevat tutkimaan, mutta joku yllättää luvattoman seikkailijan. Päiväunilta herännyt vaari saa Myrrin uskomaan, että tämä on kaunis, vaarin oma prinsessa. Pihakaverit haluavat ja saavat tulla prinsessan valtakuntaan leikkimään. Satua voi keriä auki monin tavoin. Se antautuu luettavaksi ja keskusteltavaksi hyvin pientenkin lasten kanssa. Sen pohjalta säveltäjä Timo Klemettinen on luonut musiikkisadun, jonka ensi-ilta oli Tampere-talossa samaan aikaan, kun kirja ilmestyi.
Luukku 16
Tero Hiekkalinna & Carlos da Cruz: Avaruuden arvoituksia – Kaverina kaukoputkimies. Karisto. 64 s.
Luukku 17
Leena Ravantti & Aapo Ravantti: Höyhentakkisakki. Lasten Keskus. 41 s.
”Räkättityttö hyppäsi puusta, / tsäk tsäk räksäti-rää. / Nyt ei tuo pikkuinen ymmärrä muusta / kuin että HIRVITTÄÄ!” Näin alkaa runo ´Koulun alku´, jossa linnunpoikasen on ensi kerran jätettävä turvallinen koti. Jännittävä tilanne myös monelle ihmislapselle.
Hyvin inhimillisiä Leena Ravantin runokirjan linnut ovat muutenkin – ne kadehtivat ja rakastuvat, leikkivät ja käyvät baarissa, huolestuvat ilmastosta, ja yksi jopa rakentaa saunan. Luontoa ne silti ovat, osa suurta näytöstä, jonka ihmiset näkevät ilmaiseksi, kuten Pena Palokärki muistuttaa: ”Silmänne kun avaatte / ja korvat kuuleviksi, / olette jo katsomossa, / siinä koko niksi.”
Runoissa on useita lintulajeja, mutta eniten variksia ja naakkoja, joita viimeisen runon mummokin seurailee pihallaan. Aapo Ravantin kuvista on turha etsiä tarkkoja lajipiirteitä, sillä tyylitellyt kuvat ovat enemmän satua kuin totta.
Leena Ravantti on aiemmin julkaissut kolme lastenrunokirjaa. Kuvittaja Aapo Ravantti on hänen poikansa.
Luukku 18
Aura Koivisto – Anu Vanas: Kadonneet eläimet. Minerva. 88 s
Muinaisaikoina liikkui maan päällä muitakin eläimiä kun dinosauruksia. Alkuapinat, villasarvikuonot, sapelihammaskissat, koirakarhut ja muut jännittävät nisäkkäät herättävät mielikuvituksemme Aura Koiviston kirjoittamassa ja Anu Vanaksen kuvittamassa kirjassa Kadonneet eläimet.
Kirjassa kerrotaan eläimistä hauskasti mutta melkein tieteellisen tarkasti. Faktalaatikot kokoavat tiedot yhteen. Tuntuu kuin itsekin olisi siirtynyt miljoonia vuosia taaksepäin, kun metsän suojissa voi tarkkailla mammutteja, jotka voisivat elää vaikka nykyisen Helsingin Herttoniemessä. Kirjassa liikutaan eri puolilla Eurooppaa, lomamatkoilta tutuissa maissa. Miljoonat vuodet kuluvat, mutta monet ympäristökysymykset ovat samoja ainakin 50 miljoonaa vuotta.
Kadonneet eläimet sopivat noin 5–10-vuotiaille luonnosta kiinnostuneille tutkijoille, mutta myös vanhemmat pitävät Koiviston tavasta kertoa eläinten elämästä. Vanaksen kuvat lisäävät aitouden tuntua. Kirjaa kannattaa lukea myös yhdessä nuoren kanssa. Pohdiskelua riittää: ”Olikos nuo oikeesti olemassa?”
Luukku 19
Anja Portin: Radio Popov. S & S. 289 s. Myös e-kirja.
Luukku 20
Tomi Kontio – Elina Warsta: Koira nimeltään kissa kaipaa kotia. Teos. 32 s.
Tomi Kontion kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama kirja kertoo hiukan epätavallisista kulkuriystävyksistä, Kissasta, Koirasta ja Näädästä. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä miltä näyttää, ja lukija saa olla hoksottimet tarkkana, sillä Kissa ei ole kissa eikä Koira ole koira, eikä Näätäkään ole näätä vaan harmaapartainen mies, jota jotkut ihmiset nimittelevät hänen erilaisesta elämäntavastaan johtuen puliukoksi.
Ei kaikilla aina mene hyvin, välttämättä ei ole edes kattoa pään päällä. Ystävykset nukkuvat milloin missäkin, siltojen alla, hylätyissä taloissa, rappukäytävissä ja roskakatoksissa, mutta niistäkin heidät ajetaan pois. ”Meidän kotimme on kaikkialla”, lohduttaa Näätä. ”Meidän ystävyytemme on meidän kotimme.” Seura ei kuitenkaan riitä, kaverukset alkavat kaivata omaa kotia, jossa saisivat olla rauhassa omissa oloissaan. Sitä etsiessään he vaeltavat läpi Helsingin, kunnes oma soppi löytyy. Elina Warstan hieno, mainioita yksityiskohtia sisältävä kuvitus tarjoaa paljon katseltavaa ja löydettävää, ja toimii samalla myös pienenä Helsingin matkaoppaana!
Luukku 21
Johanna Hulkko: Geoetsivät ja jäätävä mysteeri. Kuv. Jari Paananen. Karisto. 153 s.
Kirja on rento paketti koululaiselämää, etsiväpuuhia ja harrastuksia. Kyseessä on Geoetsivät-sarjan yhdestoista osa, joka toimii myös itsenäisenä romaanina. Geokätköilyynkin pääsee sisään lopussa olevan sanaston avulla, jos harrastus ei ole jo tuttu.
Koulussa kuumottaa kuudesluokkalaisen Raparperin ja hänen luokkansa joulunäytelmä, ja kaupungilla puhuttavat ilkityöt: julkinen hiihtolatu hiekoitetaan, kaupungintalon joulukranssi varastetaan ja avantouimareiden saunalta viedään rahaa ja turmellaan laiturimatto. Tuttu poliisi pyytää geoetsivien viisikkoa pitämään silmänsä auki, ja ennen pitkää skarpit tytöt ja pojat pääsevätkin ilkiön jäljille. Siinä sivussa he tulevat puuttuneeksi myös kaupungin kaavoituspolitiikkaan.
Kirjan etsiväpuuhat ovat leppoisaa laatua, ja kerrontaa höystää huumori. Lyhyet luvut ja iso kirjasinlaji tekevät kirjasta helppolukuisen. Bonuksena lopussa on pieni joulunäytelmä.
Luukku 22
Tiina Nopola – Mervi Lindman: Siiri ja nolo nalle. Tammi. 40 s. Myös e-kirja ja äänikirja.
”Minä vien kirpputorille sellaiset tavarat, jotka eivät tuo enää iloa”, Siirin äiti selittää. Tästä alkaa herkullinen tarina Siiri ja nolo nalle. Lapsi samastuu oitis Siiriin, joka posket punoittaen ja tukka sojottaen katselee olohuoneen sekamelskaa kauhistuneen isän kanssa.
Siiri osallistuu ystävänsä pikku-Oton kanssa raivaustyöhön, ja niin kirpputorille lähtee äidin vanha nuhruinen nalle, jonka ”toinen korva roikkui ja karva oli kulunut nöyhtäiseksi”. ”Se on nolo”, Otto toteaa perusteluksi.
Mutta äidille nalle onkin kamalan tärkeä, se pitää saada takaisin. Nallea etsitään, se löydetään, ja lopuksi huomataan, että kodin on oltava oman näköinen, silloin se tuottaa iloa.
Tiina Nopola kertoo elävästi ja napakasti, tapahtumat saavat nimensä ja henkilöt mieleen jäävät määritelmänsä. Lindmanin kuvat avaavat ja tulkitsevat tarinaa ja tunnelmia. Tunteet kuvataan humoristisesti ja oivaltaen elein, asennoin ja ilmein. Tilanteet heräävät eloon, ja niin pieni lukija pystyy lukemaan tarinan uudestaan kuvia katsomalla.
Luukku 23
Raili Mikkanen – Harri Tarkka: Into-tontun ilmalento. Minerva. 40 s. Myös sähkökirjana.
Into-tonttu huomaa porojen luona hiippailevan epäilyttävän hahmon, joka johdattaa hänet vauhdikkaaseen seikkailuun. Kun tontut huomaavat Tuulispää-poron lähtevän lentoon oudon vieraan ajamana, ei Into-tontulle jää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää ehtiä kyytiin mukaan. Kuka tuo tuntematon vieras on, joka yrittää varastaa Tuulispään? Vai yrittääkö sittenkään? Onnistuuko Into-tonttu pelastamaan tilanteen?
Harri Tarkan punertava revontulimainen kuvitus yhdistettynä tonttujen vauhdikkaaseen menoon on kiehtovaa katsottavaa. Kirja lohduttaa lukijaansa: Jokainen voi joskus ajattelemattomasti ja innostuksissaan toteuttaa vähän huonojakin ideoita. Niistä voi kuitenkin oppia, ja kaikki kääntyy lopulta hyvin, vaikka vähän nolottaisikin.
Joulupukin poroista huolehtiva Into-tonttu on lukijoille tuttu jo Raili Mikkasen kirjasta Into-tonttu pelastaa joulun.
Luukku 24
Mauri Kunnas: Joulupukin joululoma. Otava. 37 s.
Jouluaaton pitkä lahjaretki päättyy ja Joulupukki ja tontut pääsevät aloittamaan hyvin ansaitun joululomansa. Mutta oletko koskaan miettinyt, mitä Korvatunturilla tapahtuu jouluaaton jälkeen?
Mauri Kunnaksen uusin joulukirja on taattua Kunnasta, siinä on tunnelmaa ja huumoria. Kirja esittelee joulupäivän ja tapaninpäivän kaltaiset juhlapyhät ja sen lisäksi monta muuta teemapäivää joululoman varalle. Tarina alkaa joulupäivästä ja päättyy loppiaiseen, ja joululomaan mahtuvat niin teatteripäivä, urheilupäivä kuin lumiukkopäiväkin. Loman aikana tavataan myös muista Kunnaksen teoksista tuttuja hahmoja, kuten Vekara Väkkärä. Kirja sopii hyvin joululahjaksi, sillä se on ajankohtaisimmillaan juuri jouluaattoillan jälkeen.
Joulupukin joululoma tarjoaa lukijalleen hiukan perinnetietoa sekä vinkkejä ja tekemistä joulunjälkeisiin päiviin – pitäisikö viettää vaikka kaupunkipäivää tai hiihtoretkipäivää? Mutta mitä ihmettä tapahtuu möhkimispäivänä?
Iloista joulua ja joululomaa kaikille!