Yhdistyksemme kantava voima ja lastenkirjallisuuden tarmokas puolestapuhuja, lasten- ja nuortenkirjailija Tuula Korolainen menehtyi pitkän sairauden jälkeen lauantaina 10. tammikuuta 77-vuotiaana. Tuulan merkitystä lastenkirjallisuudelle, yhdistykselle ja meille kaikille ei voi liikaa korostaa, ja haluamme siksi nyt jakaa rakkaimpia muistojamme kaikkien teidän kanssanne.
”Tapasin Tuulan ensimmäisen kerran 60-luvulla Yleisradion aulassa, kun Yleisradio haki äidinkielen ja kirjallisuuden toimittajaa. Valinta osui oikeaan, Tuula sai paikan.
On oikeastaan eriskummallista, että vaikka opiskelimme samassa yliopistossa samoja aineita, meillä ei ollut havaintoja toisistamme. Seuraava muistettava tapaaminen olikin sitten jo uudella vuosituhannella, kun Tuula lempeän tiukasti korjaili tekstejäni Onnimanniin.
Kolmas, ja merkittävin tapaaminen oli yhdessä työskenteleminen Pro lastenkirjallisuuden hallituksessa. Monesta tuntuu lattealta, kun joku sanoo olevansa kiitollinen jollekulle. Samapa tuo, minä joka tapauksessa olen kiitollinen Tuulalle Onnimanni-tekstieni käsittelystä mutta varsinkin työskentelystä hänen kanssaan Pro lastenkirjallisuuden hallituksessa. Tuulalla oli vankka kokemus ja suuri tietämys kaikesta, mikä liittyi lastenkulttuuriin. Tähän oli hyvä turvata, kun oma puheenjohtajakauteni alkoi. Tuula oli sekä realisti että idealisti, yhdistelmä, johon saattoi aina tukeutua, keskusteluapua oli aina tarjolla ja varmasti tiesi, että neuvot olivat suoria ja auttoivat eteenpäin.
Tuulan runsaasta tuotannosta voisi nostaa esille äärettömän määrän puhuttelevaa ja ilostuttavaa ja koskettavaa, mutta minulle hänen Riitta Tuluston kanssa toimittamansa runokokoelmat Pää auki, Pää tallella ja Täyttä päätä ovat merkittävät niin humoristisuutensa, syvyytensä ja puhuttelevuutensa takia. Mutta on vielä yksi, joka on ylitse muiden: Mummola. Runoja mummoista, vaareista ja lapsista. Runot ovat ihanasti ajattelemaan puskevia, iloisia, haikeita, surullisiakin, mistä se Tuula ne kaikki tilanteet ja tunteet nappasi, mistä se tiesi kaikkien mummojen ja vaarien ja juuri lastenlasten ajatukset ja tunteet?
– Minäpä menen mustikkaan,
Marja-mummo sanoo.
Tämä saa Pauliinan pohtimaan:
Miten se mahtuu niin pieneen?
Ja miten se aina syksyllä
menee johonkin sieneen?
Kutistuuko se kokonaan?
Vai loitsiiko mustikat kasvamaan?
Onkohan se noita?
(Mustikkaan, kokoelmasta Mummola 2022)
Lastenkirjailijalla täytyy olla lapsi sielussaan.”
Kaisa Lange
”Kun on tuntenut jonkun melkein 50 vuotta, ajattelee että hän on aina olemassa. Ja sitten äkkiä ei olekaan. Sitä on vaikea käsittää. On vaikea käsittää, että Tuulaa ei ole, kun vasta pari kuukautta sitten tapasimme, tosin pitkästä aikaa, ja sovittiin, että ehkä vielä ennen joulua voitaisiin käydä kahvilla tai syömässä, ehdittäisiin vähän paremmin jutella.
Tuula on ollut elämässäni mukana niin monessa ja monella tavoin. On tehty yhteistyötä eri lastenkirjallisuuden järjestöissä ja yhdistyksissä: IBBY Finland eli entinen Suomen Nuortenkirjaneuvosto, Lastenkirjainstituutti ja Pro lastenkirjallisuus. Saattaa olla, että ensimmäinen tapaamisemme olikin juuri SNI:n perustavassa kokouksessa vuonna 1978.
Lastenkirjanstituutin hallituksessa olimme molemmat mukana, ja vuonna 2011 toimitimme Lastenkirjainstituutin julkaiseman antologian Satusaappaat ja runopilli, joka koostui Onnimanni-lehden vanhoista artikkeleista. Onnimannin toimittajana ollessaan Tuula editoi minun kirjoituksiani ja kirja-arvostelujani, tosin hyvin kevyellä kädellä. Yhteistyömme sujui aina hyvin, meillä oli yhteinen näkemys ja vankka luottamus toisiimme. Ja Tuulalta sai aina rehellisen ja suoran palautteen. Yhteistyö jatkui sitten edelleen Pro lastenkirjallisuus -yhdistyksessä, jonne houkuttelin Tuulan mukaan. Vielä viime jouluna hän kokosi ja toimitti yhdistyksen joulukalenterin, johon minäkin kirjoitin, kun marraskuussa tavatessamme niin sovimme.
Lasten Keskuksen lastenkirjallisuuden toimituspäällikkönä sain vuonna 1997 Tuulan käsikirjoituksen Kantarelli sanoi Elli. Se aloitti mainion tietokirjasarjan, johon heti seuraavassa osassa tuli mukaan kirjoittajaksi Riitta Tulusto. Minulla kirjojen toimittajana oli tosin aika vähän tehtävää, niin valmiita ne olivat. Myöhemmin teimme yhteistyössä vielä monta kirjaa. Ehkä kaiken huippu oli vuonna 2005 Junior Finlandialla palkittu Kuono kohti tähteä, johon kuvituksen teki Marjo Nygård-Niemistö. Äänitysstudiossakin olin mukana, kun kirjan runoja lukivat CD:lle Jarmo Heikkinen, Eija Ahvo ja Tuula itse. Kävin myös haastattelemassa Tuulaa Helsingin kirjamessuilla monta kertaa, viimeksi 2018.
Olin ollut jo kymmenen vuotta eläkkeellä, kun osallistuin vielä runojen valintaan Tuulan runo- antologiaan Taivasta hipoo hännänpää vuonna 2018. Runojen aihepiirit vaihtelivat tunnelmasta toiseen ja arjesta juhlaan, Tuulan rikkaassa runomaailmassa on nähtävissä koko elämän kaari: ilo, suru, kauneus, rakkaus. Myöskään tummia sävyjä ja elämän rosoja hän ei ole karttanut. Aikuislukija voi herkutella runoihin kätketyillä intertekstuaalisilla vihjeillä. Tuula oli huumorintajuinen ja kekseliäs. Hän oli hyvin vahva mutta myös herkkä, vaikka piti sen ehkä hiukan piilossa. Herkkyys tuli erityisesti esiin hänen runoissaan.
Yhteistyömme toimi aina hyvin, mutta ystävyys ja luottamus olivat kaiken pohjalla. Ystävyyteen kuului myös huolista kertomista ja toisen tukemista. Usein jaoimme elämän ilot ja murheet, erityisesti Tuulan sairastuessa. Syksyllä 2008 pääsin Tuulan ja hänen puolisonsa Silvon mukana heidän kesäparatiisiinsa Ristiinaan, kun innostuin Astuvansalmen kalliomaalauksista, joita he olivat menossa katsomaan. Hieno kokemus, ja pääsin myös mukaan paikkakunnan hirvipeijaisiin, joissa sain elämäni parasta ruisleipää! Tuula osasi myös järjestää juhlia, hänen syntymäpäivillään oli aina hauskaa!
Kun olin sairaana nyt joulun alla, minulta jäivät joulukortit lähettämättä. Tuulalta sellainen tuli, ja minä toivottelin sähköpostissa 29.12. kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2026. Laitoin siihen mukaan ottamani kuvan upeasta tähtitaivaasta, jollaista en koskaan ennen ollut nähnyt. Tuntui kuin taivas olisi ollut auki loputtomiin. Sitä viestiä Tuula ei enää saanut.
10.1.2026 jätimme Tuulalle jäähyväiset.”
Arja Kanerva
”Tutustuin Tuulaan Pro lastenkirjallisuuden toiminnan kautta. Toimin yhdistyksen hallituksessa vuosina 2018-2022 ja Tuula edusti – kuten sanottua – yhdistyksen kantavia voimia sekä ennen että jälkeen omien hallituskausieni. Tuulalla oli paitsi paljon ideoita ja ajatuksia, myös tarmoa ryhtyä niitä toteuttamaan! Monet Tuulan käytännön ideat ovat toistuneet vuodesta toiseen: lastenkirjakahvila Puhuvan Pullan puheenvuorot ovat olleet Tuulan käsialaa, saman kahvilan suositut arpajaiset ovat olleet Tuulan organisoimia, eikä yhdistyksen vuosittaista joulukalenteria olisi ilman Tuulaa. Tuula oli myös aktiivisesti mukana järjestämässä yhdistyksen seminaareja ja muita tapahtumia. Tarkemmin ajateltuna, ei varmasti ollut tapahtumaa tai tilaisuutta, jonka järjestämisessä Tuula ei olisi ollut mukana!
Tuulan kanssa oli helppo tehdä yhteistyötä. Meissä oli yhteistä aikatauluihin sitoutuminen: jos jollekin asialle sovittiin deadline, siitä pidettiin kiinni, koska se helpotti aina toisen osapuolen urakkaa. Viime vuosina yhteistyö liittyi erityisesti tuohon mainittuun joulukalenteriin. Tuula laati kirjalistan, organisoi suuresta joukosta yhdistysaktiiveja kullekin kirjalle esittelijän (ja kuten me kaikki, otti itsekin kirjoja esiteltäväkseen), kokosi esittelytekstit ja tarvittaessa vielä hieman yhtenäisti niitä, ja sen jälkeen kokonaisuus siirtyi minulle kalenterin teknistä toteutusta varten. Vuosina 2018 ja 2020 saimme mahdollisuuden tuottaa joulukalenteriin muutamia videoita, joissa kirjailijat lukivat katkelmia omista teoksistaan. Tässäkin Tuula organisoi ja minä olin mukana järjestämässä kuvaukselle tilat, ja yhteistyö sujui saumattomasti.
Olen iloinen, että sain mahdollisuuden tutustua Tuulaan.”
Susanna Gillberg
Auringonlaskun aikaan
Palava aurinko
putoaa illan sineen
Kissa pehmein tassuin
kulkee katua
Sen häntä on
kysymysmerkki
se on läsnä ja poissa
pian satua
(Tuula Korolainen)
