Satumatka maailman ympäri

Satu hauskuttaa, lohduttaa, kiihdyttää ja viihdyttää ja kutkuttaa mielikuvitusta. Satupäivänä satuja luetaan, kuunnellaan, katsellaan ja esitetään koko Suomessa. 

18.10.2020 vietetään valtakunnallista Satupäivää, jonka teemana on tänä vuonna Satumatka maailman ympäri.

Satu ei ole päiväperho vaan ikiliikkuja, joka elää ajasta aikaan. Pro lastenkirjallisuuden jäsenet ja ystävät, nimellä ja nimimerkillä, antavat vinkkinsä hienoista satukirjoista, jotka kestävät lukemista aina uudelleen ja uudelleen. 

Tutustu ihaniin lastenkirjavinkkeihin klikkaamalla tästä!

Kokouskuulumisia

Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry piti poikkeuksellisen tilanteen takia kevätkokouksen ja syyskokouksen peräkkäin 29.9.2020.

Asialistalla olivat sääntömääräiset asiat, mm. tilinpäätös ja vuosikertomus sekä tulevan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma, hallituksen ja puheenjohtajan valinta.

Puheenjohtajana jatkaa Tuula Korolainen ja uuden hallituksen kokoonpano vuonna 2021 on:

Piia Bågman
Susanna Gillberg
Marjut Hjelt
Arja Kanerva
Maija Karjalainen
Kaisa Lange
Jukka Lemmetty
Ilpo Mikkonen
Ulrika Rudbäck

Toimintakertomus näytti, kuinka paljon toimintaa vuonna 2019 on ollut.  Perinteinen lastenkirjakahvila Puhuva Pulla ja lastenkirja-aiheinen joulukalenteri verkossa ovat yhdistyksen jokavuotista toimintaa. Ilpo Mikkosen nukketeatteri PikkuKulkuri esiintyi Lastentarhamuseossa ja saavutti suuren suosion. Suuri ja kiinnostava projekti oli puolalaisen klassikkokuvittaja Janusz Grabianskin Kuvitusnäyttely Kannetalossa ja siihen liittynyt Kuvittajan konstit – käsityöstä digikuviin –seminaari.

Koronavirus-pandemian vuoksi vuoden 2020 toimintoja on siirtynyt vuodelle 2021. Toiminnan pääteemana on lasten tietokirjallisuus, jonka tiimoilta on tarkoitus järjestää seminaari ja kirjanäyttely. Suunnitteilla on myös runoseminaari yhdistyksen 10-vuotisjuhlana, ja tietysti Puhuva Pulla ja joulukalenteri jatkavat.

Korona-aika on synnyttänyt virtuaalitapahtumia, ja yhdistys on ollut aktiivinen tälläkin alueella ja jatkaa edelleen toimintaansa myös virtuaalisesti. Ja keskeinen hanke, Lastenkirjallisuustalo, on aktiivisesti esillä.  Sen pohjalta virisikin innostunut keskustelu kokouksen jälkeen.

Uudelle toimintavuodelle on tulossa monia kiinnostavia tapahtumia, suunnitelmat elävät korona-tilanteen mukana, mutta olemme joustavia ja sopeutumiskykyisiä ja tartumme rohkeasti uusiin ideoihin.

Tulevia tapahtumia ja vuosikokouskutsu

Jäsenkirje 3/2020

Alla oleva jäsenkirje on lähetetty yhdistyksen jäsenille sähköpostitse. Liity jäseneksi täällä!

Poikkeuksellisen vuoden syksy on saapunut ja iloksemme voimme ilmoittaa, että Pro lastenkirjallisuus järjestää lastenkirja-aiheista ohjelmaa syksyn aikana monella eri tavalla! Toukokuulta siirretty kevätkokous järjestetään tiistaina 29.9. klo 17.00, ja sen jälkeen samana päivänä pidetään syyskokous – katso kokouskutsut tämän viestin lopusta.

Sunnuntaina 18.10. Pro lastenkirjallisuus osallistuu verkkotapahtumalla satupäivään, jonka teema on ´Satumatka maailman ympäri´. Keräämme verkkosivuillemme lyhyitä esittelyitä kirjoista, joissa on eri maiden satuja, eri kulttuurien lapsia, tarinoita matkoista, retkistä ja seikkailuista ympäri maailmaa. – Jos haluat olla mukana, lähetä lyhyt kirjaesittely tai lukumuisto (max 800 merkkiä tai 10 riviä), valokuva, video tai äänite 4.10. mennessä osoitteeseen susanna.gillberg@prolastenkirjallisuus.fi. Julkaisemme ne tekijän nimellä – jos et halua nimeäsi julki, valitse itsellesi ”suuntaa antava nimimerkki” esim. Ope 25 v., 60-luvun runotyttö tms.

Lauantaina 21.11.2020 klo 11-13 Pro lastenkirjallisuus jalkautuu Kallion kirjaston Satulinnaan! Siellä pääset tutustumaan pöpöjen salaperäiseen maailmaan – tutkimusvälineinä käytämme lastenkirjoja, kyniä, paperia ja mielikuvitusta. Tapahtumassa tutustutaan ajankohtaiseen aiheeseen lukemalla, piirtämällä ja värittämällä. Voit myös hakea tapahtumasta mukaasi vinkit aihetta käsittelevästä lastenkirjallisuudesta. Tapahtuma on osa Kallio kipinöi -viikkoa ja Hämeentie-juhlaa. Vapaa pääsy! Seuraamme tarkasti terveysviranomaisten ohjeistuksia tapahtumien järjestämisestä. Ajankohtaiset tapahtumatiedot kannattaa tarkistaa ennen tapahtumaa Facebookista.

Tiistaina 1.12. avautuu Pron verkkosivuilla ja somessa jo perinteeksi muodostunut lastenkirja-aiheinen joulukalenteri. Siinä esitellään 24 tämän vuoden uutuuskirjaa helpottamaan joulun odotusta ja kirjalahjojen valintaa. Pysy siis kuulolla!

Vapaaehtoinen jäsenmaksu

Yhdistys toimii vapaaehtoisvoimin ja on riippuvainen erilaisista apurahoista ja lahjoituksista. Jotta päätavoitteemme, lastenkirjatalo, ja mission varrella järjestämämme tapahtumat olisivat mahdollisia, teemme niiden eteen paljon talkootyötä. Lasten- ja nuortenkirjallisuutta ajavat tapahtumat ja tempaukset ovat samalla harjoitusta tulevan talon sisällölle. Haluamme jatkossa tarjota jäsenillemme entistä enemmän vastinetta, ja siksi tässä tilanteessa jokainen vapaaehtoinen jäsenmaksu on kullanarvoinen. Ole hyvä ja tue meitä – olemme kiitollisia kaikesta avusta!

vapaaehtoinen jäsenmaksu 18 euroa
vapaaehtoinen kannatusjäsenmaksu 50 euroa
vapaaehtoinen yhteisöjäsenmaksu 100 euroa

Tilinumero on FI10 4055 0010 8223 73. Pankin BIC-koodi on HELSFIHH. Maksun saajaksi merkitään Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry, viestikenttään Kannatusmaksu.

Iloista ja turvallista syksyä kaikille toivottaa
Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry:n hallitus

————————————————————

VUOSIKOKOUSKUTSUT

Kutsu Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry:n kevätkokoukseen
Aika: tiistai 29. syyskuuta 2020 klo 17.00
Paikka: Töölön kirjaston Mika Waltari -sali, Topeliuksenkatu 6, 00250 Helsinki

Ilmoittautuminen 28.9.2020 mennessä osoitteeseen pro.lastenkirjallisuustalo@gmail.com.

Esityslista

1. Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto.
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
8. Päätetään kokous.

Tervetuloa!
18. syyskuuta 2020
Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry:n hallitus,
Tuula Korolainen, puheenjohtaja

Kutsu Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry:n syyskokoukseen
Aika: tiistai 29. syyskuuta 2020, klo 17.00 alkavan kevätkokouksen päättymisen jälkeen
Paikka: Töölön kirjaston Mika Waltari -sali, Topeliuksenkatu 6, 00250 Helsinki

Ilmoittautuminen 28.9.2020 mennessä osoitteeseen pro.lastenkirjallisuustalo@gmail.com.

1. Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle.
6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet.
7. Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa.
8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
9. Päätetään kokous.

Tervetuloa!
18. syyskuuta 2020
Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry:n hallitus,
Tuula Korolainen, puheenjohtaja