Tulossa: Runo on seuraa vailla – Lastenrunotapahtuma aikuisille 20.9.2022

Runo on seuraa vailla – Lastenrunotapahtuma aikuisille

20.9.2022 klo 17-20 Päivälehden museossa

Järjestäjä Pro Lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry

Runotapahtumassa aikuiset voivat tutustua korkeatasoiseen suomalaiseen lastenrunouteen voidakseen innostaa sen pariin lapsia päiväkodeissa, kouluissa ja kodeissa. Tutkimusten mukaan runot vaikuttavat monin tavoin positiivisesti lasten kehitykseen, mm. keskittymiskykyyn, muistiin, kielentajuun, lukemaan oppimiseen ja tunnetaitoihin.

Tapahtumalla kunnioitetaan viime vuonna edesmenneiden lastenrunon mestareiden Jukka Itkosen, Kirsi Kunnaksen ja Ilpo Tiihosen elämäntyötä ja samalla esitellään luomisvoimaisia nykyisiä lastenrunoilijoita, kahdella kotimaisella kielellä. Tapahtuman ohessa voi tutustua museon Tiitiäisen aika -näyttelyyn ja lastenrunokirjojen pop up -näyttelyyn.

Merkkaa tapahtuma jo nyt kalenteriin, tarkempi ohjelma julkistetaan elokuussa!

Nukketeatteri PikkuKulkuri esittää: ”Leppäkerttu Pilkuton”

Nukketeatteri PikkuKulkuri esittää nukketeatterinäytelmän ”Leppäkerttu Pilkuton” 28.5.2022  klo 11.00 Lastentarhamuseossa (Helsinginkatu 3-5).

Tilaisuuden järjestää Pro Lastenkirjallisuus ry.

Leppäkerttu Pilkuton on uudenlainen, interaktiivinen sing along -tyyppinen nukketeatteriesitys, joka pohjautuu Niina Bell’in Leppäkerttu ilman pilkkuja –nimiseen lasten kuvakirjaan.

Esityksen teemana on erilaisuuden kokemus: miksi erilaisuutta vieroksutaan ja kuinka jokainen meistä on ainutkertainen ja arvokas vammaan, sukupuoleen, rotuun, väriin, kansallisuuteen tai muuhun tekijään katsottuna.

Esitys sopii parhaiten 2-8 –vuotiaille lapsille ja perheille. Esityksen kesto on 35 minuuttia.

Lisätietoa: https://pikkukulkuri.fi/

Lipun hinta 10 euroa (yli 1-vuotiaat).

Varaa liput sähköpostitse, osoite mol.lemmetty(at)pp.inet.fi.  Maksuohjeet toimitetaan vastausviestissä. Lippuja voi ostaa myös ovelta, mikäli paikkoja jää.

Tapahtumassa auki myös buffet. Tapahtuman tuotto käytetään kokonaisuudessaan Pro Lastenkirjallisuus ry:n toiminnan hyväksi.

Lämpimästi tervetuloa!

Lukuviikko 2022: Kirjaesittelyt

Pro Lastenkirjallisuuden Lukuviikon 2022 teemana on Lastenkirjoja sodasta ja rauhasta.  Tällä sivulla löytyy kirjaesittely 18 teemaan sopivasta kirjasta. Esittelyitä on sekä suomeksi että ruotsiksi. Kirjat on jaettu teemoihin sota, pakolaiset ja evakot sekä rauha, kaipuu ja ystävyys. Yli 50 kirjaa sisältävä kirjaluettelon päiväkoti- ja alakouluikäisille sopivista kirjoista löytyy täältä.

Sota, pakolaiset, evakot
Kuvakirjoja:

Alfons och soldatpappan / Mikko Mallikas ja sisukas muurahainen
Gunilla Bergström, suom. Sanna Uimonen. Rabén Sjögren / Tammi 2006. 31 s.

Alfons Åberg har fått en ny vän, Hamdi. Då Hamdi var en liten bebis, flydde hans familj, undan kriget, från sitt tidigare hemland. I det nya hemlandet är det fred, men pojkarna möter ändå kriget i filmer, dataspel och leksaksbroschyrer. Fastän det bara är fantasier börjar kumpanerna fundera på vad ett riktigt krig egentligen är.

Hamdis pappa var  tidigare en soldat. Då Alfons och Hamdi frågar honom om kriget visar det sig att det är svårt, också för pappa, att tala om kriget. Pappa berättar att kriget är en förödelse, där alla lider. Men mitt i kriget kan det finnas små, överraskande saker som kan hjälpa en att orka. En sådan sak var för pappa en liten myra, vars uthållighet gjorde ett outplånligt intryck på pappa. Trots kriget fortsatte myran med sitt eget oförtrutna stretande mitt under bombningen. Pappa lärde sig av myran, att det är viktigt att bygga upp det goda och fortsätta ihärdigt både under krig och i fredstid.

Alfons och soldatpappan behandlar krigets olika sidor utan att försköna och tar upp också smärtsamma ämnen. Ett stråk av hopp följer dock med i berättelsen.
________________

Mikko Mallikas on saanut uuden ystävän, Hamdin. Kun Hamdi oli pieni vauva, hänen perheensä pakeni sotaa entisestä kotimaasta. Uudessa kotimaassa on rauha, mutta sota tulee poikia vastaan elokuvissa, tietokonepeleissä ja lelukuvastoissa. Vaikka sota niissä on kuviteltua, kaverukset alkavat miettiä, millaista oikea sota on.

Hamdin isä on aiemmin ollut sotilas. Kun Mikko ja Hamdi kysyvät häneltä sodasta, käy ilmi, että aihe on isällekin vaikea. Isä kertoo, että sota on sekasortoa, josta kaikki kärsivät. Mutta sodan keskellä pienet, yllättävät asiat saattavat auttaa jaksamaan. Isälle sellainen oli pieni muurahainen, jonka sisukkuus teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Huolimatta sodasta muurahainen jatkoi omaa aherrustaan pommitusten keskellä. Muurahaiselta isä oppi, että on tärkeää rakentaa hyvää ja jatkaa sinnikkäästi, niin sodan kuin rauhan aikana.

Mikko Mallikas ja sisukas muurahainen käsittelee sodan teemoja kaunistelematta ja käy kohti kipeitäkin aiheita. Rinnalla kulkee kuitenkin toivon säie.

Den långa, långa resan / Pitkä, pitkä matka
Bilder / kuvitus Ilon Wikland, text / teksti Rose Lagercrantz, suom. Laura Voipio. Brombergs 1995 /
WSOY 1996. 48 s.

Det blir en lång, svår och farlig resa för lilla Ilon då kriget bryter ut. Först flyttar hon till mormor i staden, sedan till farmor på landet. Där mister hon sin hund, sin bästa vän och beskyddare: “Varje dag började med att hunden sprang ut och såg efter om världen fanns kvar. Och pinkade litet på den. Sen sprang den in och såg efter om flickan fanns kvar och slickade henne i ansiktet av förtjusning.

Men en morgon kom hunden inte tillbaka. Flickan hörde den skälla borta på isen och blev orolig. Den skällde och skällde ända tills det hördes ett skott.” Då kriget blir för farligt hos farmor i Estland skickas hon som flykting med båt över havet och kommer slutligen till sin faster i Sverige. Hennes snälla faster är konstnärinna och ger Ilon både färgkritor och papper. Ilon ritar och målar fina bilder som alla vill ha. Men blir hon någonsin glad igen efter att så mycket tagits ifrån henne? Det blir hon, speciellt en födelsedag då hon får en fantastisk present av sin faster! Ilon Wikland har fortsatt att rita och måla för alla barn i världen. Hon har bland annat illustrerat de flesta av Astrid Lindgrens böcker och vunnit många priser för sina fina illustrationer.
__________

Kun sota puhkeaa pikku Ilonilla on edessään pitkä, vaikea ja vaarallinen matka. Ensin tyttö muuttaa isoäidin luokse kaupunkiin, sitten toisen mummin luokse maalle. Siellä hän menettää koiransa, parhaan ystävänsä ja suojelijansa: "Joka aamu koira juoksi ulos tarkistamaan, oliko maailma ennallaan ja merkkaamaan sen varmuuden vuoksi. Sitten se juoksi sisään tarkistamaan, että tyttö oli tallella, ja se nuoli ilosta tytön kasvot märiksi.

Mutta eräänä aamuna koira ei palannut sisälle.Tyttö kuuli, kuinka se haukkui jäällä, ja häntä alkoi pelottaa. Koira haukkui hurjasti, kunnes kuului laukaus." Kun sota käy mummin luona Virossa yhä vaarallisemmaksi, tyttö lähetetään pakolaisena laivalla Ruotsiin tätinsä luokse. Kiltti täti on taiteilija ja antaa Ilonille paperia ja väriliituja. Ilon piirtää ja maalaa kuvia, joita kaikki pian haluavat. Mutta onko hän enää koskaan iloinen menetettyään niin paljon? Totta kai on, erityisesti eräänä syntymäpäivänä, kun saa tädiltään ihan mahtavan lahjan!
Ilon Wikland on sittemmin piirtänyt ja maalannut kaikille maailman lapsille. Hän on mm. kuvittanut useimmat Astrid Lindgrenin teokset ja saanut lukuisia palkintoja.

Ekorrögon / Oravan silmät
Veronica Leo; suom. Ritva Toivola. Natur och Kultur / Tammi 1990. 34 s.

Då Veronica är barn bryter kriget ut i Finland. Det faller bomber som förstör hus, hon betraktar ett av de bombade husen: “Ibland blir ett ensamt hörn stående kvar på ett trotsigt sätt i ett bombat kvarter. Kanske en köksvägg. Då kan man se att familjen längst ned tyckt om grön färg medan de som bott ovanpå målat i rosa. Det är som att titta in i ett jättelikt dockskåp. För dumma slarviga jättebarn, som förstör sina saker.”

Kriget fortsätter och till slut blir det bestämt att Veronica ska resa till Sverige liksom många andra finska barn. I Sverige är det fred och där finns mat. Hon bor hos en familj i Stockholm som har en jämngammal flicka och hon får genast börja gå i skolan där. Allt är först främmande, hon känner sig ensam och hon kan vara rädd att gå över en bred öppen gata, men så småningom börjar hon trivas med sitt nya liv.

Hon får då och då brev av mamma, men en dag skriver mamma att hon ska flytta hem tillbaka. Hon
reser med en stor båt tillsammans med många andra barn. Men när hon möter mamma blir hon plötsligt blyg. Boken är tillägnad alla barn i våra länder som vet vad krig och hemlöshet är. – “Ekorrögon” syftar på en blyinfattad ekorre med röda ögon i barndomshemmets trappfönster. “Ekorren var en väktare mot allt det hemska där ute.”
__________
Kun Veronica on lapsi, Suomessa syttyy sota. Pommeja putoaa ja tyttö katselee niiden tuhoamia taloja: “Pommitetussa korttelissa jää joskus vain yksi ainoa nurkka jököttämään uhmaavasti paikoilleen. Se saattaa olla vaikka keittiön seinä. Silloin näkee, että alakerrassa asuva perhe on pitänyt vihreästä väristä, kun taas yläpuolella asuvat ovat käyttäneet vaaleanpunaista maalia. On kuin katselisi jättiläislasten nukkekaappiin, jonka tuhmat, huolimattoma omistajat pitelevät rumasti tavaroitaan.”

Sota jatkuu ja lopulta Veronica lähetetään Ruotsiin monien muiden suomalaislasten tavoin. Ruotsissa on rauha ja ruokaa. Tyttö asuu tukholmalaisperheessä, jossa on samanikäinen tyttö ja hän pääsee heti kouluun. Aluksi kaikki on outoa, Veronica on yksinäinen ja pelkää leveän kadun ylittämistä, mutta vähitellen hän alkaa pitää uudesta elämästään. Äiti lähettelee kirjeitä ja eräänä päivänä hän kirjoittaa, että Veronican pitää palata kotiin. Isossa laivassa matkustaa hänen kanssaan paljon muita lapsia. Mutta kun hän tapaa äidin, häntä alkaakin äkkiä ujostuttaa.
Kirja on omistettu kaikkien maiden lapsille, jotka tietävät, mitä sota ja kodittomuus merkitsevät. –

”Oravansilmät” viittaa kodin rappukäytävän lasimaalaukseen, jossa oli punasilmäinen orava. Orava tuntui suojelevan kaikelta ulkona olevalta pahalta.

Meidän piti lähteä
Kuvitus Sanna Pelliccioni. Sanaton kirja. S & S 2018. 44 s.
”Tämä kirja on hurja, mutta se päättyy hyvin”. Näin kertoo teoksen tekijä kirjan takakannessa. Kirja kertoo erään lapsiperheen paosta pois sodan jaloista. Koska siinä ei ole tekstiä, sanat saa keksiä itse. Kuvat vievät uskomattomalle matkalle, joka on täynnä tunnelmia ja tilanteita. Välillä saa tutkia lähikuvaa, joskus taas edessä on laaja ja avara maisema. Kuvat ovat vivahteikkaita, vauhdikkaita, kauniita ja hurjiakin. Tarina etenee selkeästi eikä painettua tekstiä todellakaan tarvita, koska tapahtumia on helppo seurata vain sivua kääntämällä. Sanaton kertomus vaikeasta aiheesta ei ole ahdistava, vaan se kutsuu katselijansa sanoittamaan ja tutkimaan tarinaa, jossa on myös kaunis loppu. Sanaton kirja voi nostaa lapsen päärooliin kirjahetkessä, eikä sen yhdessä selailu ja tarkastelu vaadi välttämättä yhteistä kieltä. Kirjan tekijä antaa loppusivuilla vinkkejä sanattoman kirjan käyttöön ja rohkaisee tarinankerrontaan sekä tutkimaan kirjaa uusin tavoin.

Ni är inte min mamma / Mutta te ette ole äiti
Text / teksti Frank Furu, bilder / kuvitus Linda Bondestam, suom. Katri Tapola. Förlaget / Etana
Editions 2021. 40 s.

”En vemodig, vacker bilderbok om att det finns sår som aldrig läks, saknad som aldrig försvinner. Och att det får vara så”. Aysha har kommit ensam till ett främmande land, Finland, och bor på en flyktingförläggning med andra barn. Ni är inte min mamma är en bok som handlar om att inte ha de ord som behövs och att inte kunna uttrycka sig på det språk som råder i daghemmet, skolan, samhället och hur det leder till bråk fast Aysha inte vill. Om att bo i ett hem som inte är mitt hem och sova i en säng som inte är min säng och ha saker som bara är till låns. Om att ha mänskor omkring en som bryr sig, tar hand om en men som inte är ens mamma – den mamma som man saknar. Boken tar på ett konkret och bra sätt upp de motstridiga känslor Aysha har, om hur hon ibland är glad fast hon saknar sin mamma och undrar att får hon vara det.

Bondestams färggranna bilder med hög igenkänningsfaktor stöder Furus korta men mycketsägande text på ett ypperligt sätt.
___________________
”Haikea, kaunis kuvakirja kertoo siitä, että on haavoja jotka eivät koskaan parane, ikävää joka ei koskaan häviä. Ja että niin saakin olla.”

Aysha on tullut yksin vieraaseen maahan, Suomeen, ja asuu pakolaisleirillä muiden lasten kanssa. Mutta te ette ole äiti kertoo millaista on, kun ei löydä tarvitsemiaan sanoja eikä pysty ilmaisemaan itseään sillä kielellä, jota käytetään päiväkodissa, koulussa, yhteiskunnassa, ja kuinka tilanne johtaa riitoihin vaikka Aysha ei sitä halua. Millaista on asua kodissa joka ei ole minun kotini ja nukkua sängyssä joka ei ole minun sänkyni ja käyttää tavaroita jotka ovat vain lainassa. Millaista on, kun ympärillä on välittäviä, huolehtivia ihmisiä, jotka kuitenkaan eivät ole äiti – se äiti jota on ikävä. Kirja tuo konkreettisesti esiin Ayshan ristiriitaiset tunteet, kuinka hän välillä on ikävästään huolimatta iloinen ja pohtii saako niin olla. Bondestamin väri-iloiset kuvat, joissa on paljon tunnistettavia faktoja, tukevat mainiosti Furun niukkaa mutta paljonpuhuvaa tekstiä.

Oravien sota
Teksti Riina Katajavuori, kuvitus Martin Baltscheit. Tammi 2021. 41 s.

Oravaveljekset Valtteri ja Pekka asuvat metsässä sillan yhdistämissä puissa, mutta vain Valtterin puu tuottaa runsaasti käpyjä, Pekka ystävineen kärsii kiljuvaa nälkää. Lopulta pikkuveli saa kurjuudesta tarpeekseen, rikkoo sillan ja aloittaa sodan. Vihapäissään osapuolet kaatavat käpypuut ja käyvät taistoon asein. Valtteri saa tulitukea Sudelta, Pekka Karhulta. Taistelu kestää 109 päivää, ja sodan jälkeen kaikki kärsivät: ystäviä on kuollut tai vankeudessa, metsässä vaeltaa orpolapsia. Rauhan tultua kodit kuitenkin rakennetaan uudestaan ja ruokavarat päätetään jakaa. Yhdessä veljekset korjaavat tuhoutuneen sillan. Katajavuoren teksti on niukkaa, ja sotakohtaukset kerrotaan pääosin Baltscheitin hurjin kuvin. Metsäinen väriskaalakin pelkistyy sotakuvissa valkoiseksi ja punaiseksi, tarkoituksella, sillä kuvakirja kertoo Suomen sisällissodasta 1918. Sen voi silti lukea vain faabelinakin tai siirtää nykyaikaan: veljeskansat ovat vastakkain myös Ukrainassa.

Varenka
Venäläisen legendan mukaan kertonut ja kuvittanut Bernadette. Suom. Anja Ylönen Lasten Keskus 1976, 3. uudistettu painos 2001. 34 s.

Leskivaimo Varenka elelee tyytyväisenä metsämökissään, kunnes syttyy sota. Sotilaat lähestyvät, mutta Varenka jää paikoilleen tarjotakseen suojaa kulkijoille. Pakenijoita saapuukin: vuohipaimen Pietari, taiteilija Teppo, vanhemmistaan eksynyt Bodula-tyttö. Joka ilta Varenka pyytää Jumalaa rakentamaan muurin talonsa ympärille, jotta sotilaat eivät löytäisi piileskelijöitä. ”Mutta Jumala ei rakentanut muuria”, kertomus toistaa. Sitten alkaa sataa lunta. Lumikinokset kasvavat peittäen mökin, ja kun sotilaat vihdoin saapuvat, he kulkevat ohi. Englantilainen kuvittaja Bernadette Watts on tavoittanut vanhan legendan tunnelman ja ytimen: toisten auttamisen oman turvallisuuden kustannuksella. Silloin tarjoutuu myös mahdollisuus elää ihme.

Romaaneja:

Kepler 62 -sarja
Teksti Timo Parvela & Björn Sortland, kuvitus Pasi Pitkänen, suom. Outi Menna. 15 teosta WSOY
2015-2021. Osat noin 130-250 s.

Maapallo on ylikansoittunut ja luonnonkatastrofin partaalla. Se on myös joutunut pelistä levinneen viruksen valtaan. Maasta lähetetään joukko lapsia Kepler62-planeetalle tarkoituksena rakentaa uusi maailma. Teossarjan päähenkilöt ovat veljekset Ari ja Joni sekä asetehtailija Valvikin, sarjan pahis, tytär Marie. Heidän lisäkseen tutuiksi tulevat lukuisat muut lapset. Planeettana Kepler62 on kiinnostava: ruohokansan, kuiskaajien lisäksi planeetalla asuu karvattomia vihamielisiä örkkejä, kähisijöitä. Lukija kohtaa jatkuvasti uusia, yllättäviä ilmiöitä. Kirjasarja on dystopia, joka kurkottaa utopiaan. Se on lainannut piirteitä myös fantasian taikamaailmalta. Tapahtumat ovat väkivaltaisia ja pelottavia, kirjan maailmassa soditaan, alistetaan lääkkein ja asein, fyysisesti ja henkisesti. Mutta se sisältää myös erittäin kauniita, jopa runollisia kuvauksia planeetan asujista ja luonnosta. Siksi sarja ei ole ahdistava, mutta jännittävä se on. Se on myös erittäin lohduttava kertoessaan syvästä ystävyydestä ja toivosta, hyvän voitosta. Sarjan kuvitus on lukijan mukaansa imaiseva. Samoin läpi teossarjan kulkeva ajatus: ”Riittää, että on lapsi.”

Lapsi I
Teksti Steve Tasane (Child I). Suom. Outi Järvinen. Otava 2019. 173 s.

Steve Tasane, jolla on itsellään pakolaistaustaa, kertoo elämästä pakolaisleirissä. Näkökulma on paperittomien pakolaislasten. Leiri voisi olla missä tahansa maassa. Jotkut lapsista ovat saapuneet veneissä, toisista ei tiedetä senkään vertaa: lapsilla ei ole passeja eikä nimiä, heidät tunnetaan vain kirjaimina: I, V, E, L, O… Monet ovat nähneet perheensä, kotinsa ja koulunsa tuhoutuvan. Ankeassa ympäristössä tylyjen vartioiden silmien alla lapset kokevat kuitenkin myös toivon hetkiä: he huolehtivat toisistaan, iloitsevat ruokapaloista ja satunnaisista lelulöydöistään. Paras henkireikä on leikki, johon pääsevät mukaan kaikki muksuista teineihin. Kertojalapsi keksii puun lehdistä symbolisen pelin, jossa lasten nimikirjaimista muodostuu sanoja kuten EVIL, OLIVE tai LOVE. Peli kuitenkin keskeytyy, kun viranomaiset puskutraktoreineen päättävät purkaa leirin. Sen asukkaat hajaantuvat taas kuin lehdet tuuleen, mutta kaikki pitävät silti yhtä ja suuntiakin on vain yksi: ”Eteenpäin!”

Maija Mehiläinen
Teksti Waldemar Bonsels, kuvitus Eva Laurell, suom. Kirsi Kunnas ja Hannes Salovaara. 3. p.
WSOY 1987. (Alkuteos Die Biene Maja und ihre Abendteuer 1912, ensimmäinen suomennos 1919.)
165 s.

Maija Mehiläinen on yli sata vuotta vanha teos, mutta pöly ei peitä sitä. Kuka lapsi ei ihmettelisi muurahaispesää, tuhatjalkaista, madon ihmeellistä kykyä jatkaa katkenneenakin elämää? Lapsi ihailee sudenkorennon kauneutta, heinäsirkan outoutta, suree hämähäkin verkkoon joutuneita. Tämän kaiken Maijakin kohtaa karkumatkallaan vapauteen ja seikkailuun. Seikkailu on Maijan kasvutie: hän oppii ymmärtämään erilaisuutta mutta myös oman yhteisön merkityksen. Hän oppii muutakin: herhiläisten hyökkäyksen aikana Maija tajuaa kuolevan vihollissoturin vieressä, että viholliset ovat samanlaisia olentoja kuin hänen kansansa. Kirjan kieli on kaunista ja nautittavaa, tapahtumat jopa realistia ja dialogit hauskoja. Sitä on mukava lukea ääneen. Se tarjoaa aineksia keskusteluihin luonnon ilmiöistä mutta myös erilaisuuden kohtaamisesta, ylimielisyydestä, pelosta ja kiintymyksestä. Se herättää myös vastaväitteitä. Maijan seikkailuista on tehty lukuisia elokuvia ja tv-sarjoja, uusimmat 2000-luvulla. Suomessa ilmestyi 1980-90-luvuilla Maija Mehiläinen -sarjakuvalehti.

Miehuuskoe 1917
Laila Kohonen, Otava 2017. 157 s.

Miten Suomen historian käänteet näkyivät syksyllä 1917 ennen itsenäisyyden julistamista pienessä
kaupungissa, Savonlinnassa? Miten koulupojat tunnistivat eri aatteet, jotka aiheuttivat jännitteitä kadulla, koulussa ja kodeissa? 12-vuotiaan Vilhon silmin seurataan kaupungin jännitteitä ja tapahtumia ja osallistutaan mm. koululakkoon. Suuret aatteet, itsenäisyys, jääkäriliike ja vallankumous, ovat osa koululaistenkin elämää. Vilho ystävineen joutuu miehuuskokeisiin, jotka yllättäen ovatkin todellisia – heitä luullaan jopa vakoojiksi. Kirjan lämmin ja inhimillinen ote pitää lukijan jännityksessä, mutta myös vapauttaa: kyllä tästä myllerryksestä selvitään.

Laila Kohosen romaani perustuu hänen isänsä muistelmiin. Kirjaa lukiessa monelle vanhemmalle lukijalle varmasti tulevat mieleen omat kouluajat ja -muistot ikään kuin historian kertaustuntina. Nuoremmat lukijat löytävät siitä seikkailua ja jännitystä. Koska kirja ei selittele historiallisia tapahtumia, nuorille voisi kertoa keskeiset aatesuunnat ja niiden merkityksen Suomen historiassa.

Pessi ja Illusia
Teksti ja valokuvat Yrjö Kokko. WSOY 1944. 231 s. (Kristina Segercranzin kuvittamana 2001;

Aleksander Lindebergin kuvittamana 2012. Ruotsiksi 1945 Jorden och vingarna.) Pessin ja Illusian tarinaa kuorii kuin sipulia. Pessi-peikosta ja Illusia-keijusta kertova satu kirjoitettiin alun perin aikuisille, ja siinä kulkee myös toinen, sotaan liittyvä juonne. Kirja kertoo luonnosta valokuvin ensimmäisenä Yrjö Kokon monista luontokirjoista. Se on ihmisenä olemisen pohdintaa, rauhan puolustuspuhe. Pessi ja Illusia ilmestyi jatkosodan aikana. Sittemmin siitä on julkaistu useita painoksia ja lyhennelmiä, tehty baletteja ja elokuvia. Lastenkirjaksi tarina päätyi vasta 1960-luvulla. Illusia, kuningas Illusionin tytär, lennähtää sateenkaarelta maan pinnalle. Ilkeä ristilukki katkaisee Illusian siivet, eikä tämä voi palata sateenkaarelle. Peikko Pessimistin poika Pessi tutustuttaa keijun maan asukkaisiin, kimalaisista simpukoihin. Pessi ja Illusia oppivat elämään yhdessä, ja sadun lopussa syntyy heidän lapsensa, uusi ihminen. Myös sotajuonne päättyy onnelliseen kuvaan:
kertojan pojan lennokki välkehtii vapaana pilviä vasten. Siivet!

Villikissa katsoo lasin takaa
Alki Zei, suom. Marikki Makkonen. WSOY 1969. 157 s.

Miten voikaan yli 50-vuotias kirja olla niin ajankohtainen kuin tämä! Keskiössä ovat kreikkalaiset sisarukset Melia ja Myrto ja heidän serkkunsa, Ateenassa opiskeleva Niko. Euroopassa kuohuu, ja kuohunta ulottuu Kreikan saarille. Saksassa Hitler ja Italiassa Mussolini pitävät ahneesti kiinni vallasta, tukehduttavat kansalaisten vapaan ajattelun ja toiminnan. Melia ja Myrto alkavat ystävineen elää todeksi Isoisän heille kertomia jännittäviä tarinoita, joiden keskiössä on aina vapaus. Sanat demokratia ja diktatuuri konkretisoituvat lapsijoukolle ja nostavat esiin kysymyksiä: miksi heidän ystävänsä kirjailijaisä on vangittu, miksi hänen kirjansa on poltettu, miksi Isoisän taloon on tunkeutunut sotilaita? Miksi Niko on vaarassa? Miten vitriinissä oleva täytetty villikissa liittyy tähän kaikkeen?

Romaani sopii erinomaisesti ääneen luettavaksi. Se suorastaan vaatii keskustelemaan, tarkistamaan historiatietoja ja pohtimaan sitä, miten vielä nytkin tapahtuu samanlaisia vääryyksiä kuin kirjan serkusten ollessa lapsia ja nuoria.

Rauha, kaipuu, ystävyys

Kuvakirjoja:

Atte ja Anna – Rauha kantaa
Teksti Tytti Issakainen & Maisa Tonteri, kuvitus Pekka Rahkonen. Lasten Keskus 2019. 44 s.

Atte ja Anna kohtaavat sotaan ja rauhaan liittyviä kysymyksiä omassa arjessaan. Aten hyvä ystävä on joutunut lähtemään kotimaastaan sodan vuoksi. Käy ilmi, että myös Aten isovaari on aikoinaan ollut sodassa ja vaari on lähetetty Ruotsiin sotalapseksi. Kokemukset ja tarinat herättävät lapsissa paljon kysymyksiä. Miksi ihmiset sotivat? Miksi ihmiset tekevät toisilleen pahaa sen sijaan että eläisivät rauhassa? Voiko Suomeen tulla sota? Lapset huomaavat, että rauhantaidot osoittautuvat tärkeiksi myös heidän ja ystävien välisissä ristiriitatilanteissa. Rauhaa voi rakentaa jo yllättävän lähellä, omassa lähipiirissä.

Kristilliseen maailmankatsomukseen pohjautuva Atte ja Anna -sarja lähestyy sodan ja rauhan teemaa realistisesti mutta lempeästi. Vaikeita kysymyksiä pohditaan turvallisesti yhdessä ystävien ja aikuisten kanssa. Teoksen lopusta löytyy oma osio kasvattajille rauhanrakentamisen aihepiiristä.

Hirmuista koulupäivää, hirviö
Kuvitus Katri Kirkkopelto, teksti Suna vuori. WSOY 2006. 55 s.

Hirviöiden koulu on riemastuttava, kauhistuttava, ajatteluttava. Opettaja, joka päästelee kauhealta haisevia lemahduksia julistaa opettavansa oppilaansa laiskoiksi, röyhkeiksi ja likaisiksi. Hullunhauska kuvitus tukee julistusta. Pikkuhirviö, joka hieman pelkää koulunalkua, pettyy ja sanoo kuvitelleensa, että koulussa opittaisiin ihmettelemään ja epäilemäänkin. Pikkuhirviön vierustoverikin, Polloi, on outo: ei karvoja, ei sarvia, ei korvia. ”Oliko se hirviö ensinkään?” Vähitellen pikkuhirviölle ja lukijalle avautuu Polloin tarina. Tämä on paennut perheineen rumaa ja kamalaa sotaa. Matka on ollut vaikea. Ja sitten vielä pelko, saako uudessa kotimaassa ystävää. Turha huoli! Hirmuisena koulupäivänä kaikki erilaiset hirviöt uppoutuvat tieteen ja tarujen maailmaan ja remuavat entiseen malliin. Opettajakin osoittaa rakastavansa kirjavaa laumaansa.

Teos on ehdottomasti yhteinen lukukokemus. Kommellukset ja lemahdukset synnyttävät suuren naurun, mutta isojen kysymysten ääreen pysähdytään. Sellaisen esittää myös pikkuhirviö vanhemmilleen: ”Miksi te ette ole kertoneet minulle sodasta?”

Muuttolintulapsi
Teksti Päivi Franzon, kuvitus Sari Airola. Lasten Keskus 2007. 32 s.

Muuttolintulapsessa on iso aihe: lapsen koti-ikävä ja yksinäisyys. Anna on muuttanut vanhempiensa kanssa vieraaseen kaupunkiin. Tutustuminen toisiin lapsiin ei ota onnistuakseen, vaan Anna jää syrjään. Hän katsoo ikkunasta muuttolintuja, rakentaa siivet karkkipaperista ja lentää mielikuvituksen pilvisaareen, unelmien ystävien luo.
Anna on saaressa onnellinen, mutta ymmärtää, että on palattava oikeaan kotiin. Se on äidin ja isän luona. Leikkiessään yksin pihassa Anna kohtaa Oton, samassa talossa asuvan lapsen. Yhteiset leikit odottavat.

Sari Airolan kuvat heijastavat lapsen ajatuksia. Annan yksinäisyys tulee vastaa lohduttomana niin kuin myös kuvittelun ilo ja ystävän löytyminen. Värit ovat vahvoja. Mielikuvituksessa keltainen on hallitseva, arjessa punainen ja ruskea. Kun Anna on löytänyt ystävän, taivaalta putoaa keltaisia ja sinisiä lumihiutaleita.

Pelätin ja rastas
Teksti Katri Tapola, kuvitus Alessandro Pelliccioni. Mirri Creative 2015. 32 s.

Uusi maanomistaja rakentaa aidan ja toteaa: ”Tämä maa on minun.” Sitten hän pystyttää linnunpelättimen, jonka tehtävä on pitää vieraat – ihmiset ja eläimet – poissa rajatulta alueelta. Arka pelätin yrittää noudattaa saamaansa käskyä, mutta se onkin vaikeaa ja saa pelättimen pelkäämään itseään ja muita. Lopulta rastaiden opettamana pelätin huomaa, mitä tapahtuu, kun ajatus alkaa itää kuin multaan kylvetty siemen.

Pelätin ja rastas on pieni, taskuunmenevä kirja suurista, vaikeista asioista. Sen voi nähdä kertovan sodasta, kodin menetyksestä ja kahlitsevasta pelosta mutta myös toivosta, vapaudesta, uhmasta ja itsenäisen ajattelun ilosta. Mustavalkoinen kuvitus tukee tekstin muuttuvaa tunnelmaa ja universaalin tarinan tapahtumia. Kirja tarjoaa runsaasti keskustelunaiheita, ja näennäisen pienestä tarinasta voi löytää monia eri tasoja ja lähestymistapoja. Rauhankasvatusinstituutin Maailmankoulu on laatinut teoksen pohjalta draamakasvatusmateriaalin 5–6-vuotiaille ja 1.–3. luokille. Materiaalin ja kirjan pdf-version voi ladata maksutta Maailmankoulun nettisivuilta.

Snön över Azharia</strong> / Lumi Azharian yllä
Text / teksti Minna Lindeberg, bilder / kuvitus Jenny Lucander, suom. Maarit Halmesarka. Teos &
Förlaget 2017. 37 s.

Klass 4B åker på utfärd till slalombacken, men är Siw fortfarande Mios bästis? Flickorna rymmer plötsligt från de andra in i skogen och hamnar i ett farligt mörkerland, Errit Seimir. “De kunde se genom mörkret i Errit Seimir. Det var vid tiden för köldens inträde i världen. Och de hörde att någon viskade ’kom’.” Flickorna flyr undan Mörkerfurstens makt upp i bergen, till Azharia, frihetens land. Småningom börjar livet återvända också till Errit Seimir och Mörkerfurstens makt är bruten… Då flickorna återvänder till slalombacken efter sitt farofyllda äventyr står bussen redan klar för återfärd. De är sena och saknade, men de har lärt sig något viktigt: kärleken bor i frihetens land Azharia, också bästiskärleken.
__________
4B-luokka matkaa ulkoilupäivänä laskettelemaan, mutta onko Siw yhä Mion paras ystävä? Muiden huomaamatta tytöt karkaavat salaa lähimetsään ja joutuvat vaaralliseen pimeyden maahan, Errit Seimiriin. ”He osasivat nähdä läpi Errit Seimirin pimeyden. Se tapahtui silloin, kun kylmyys saapui maailmaan. Ja he kuulivat jonkun kuiskaavan ´tule´.” Tytöt pakenevat Pimeydenruhtinaan mahtia vuorelle, Azhariaan, vapauden valtakuntaan. Vähitellen elämä alkaa palata myös Errit Seimiriin ja Pimeydenruhtinaan valta murtuu…

Kun tytöt palaavat laskettelukeskukseen vaarallisen seikkailunsa jälkeen, luokan bussi on jo valmiina lähtöön. Tytöt ovat myöhässä ja heitä on jo kaivattu, mutta he ovat oppineet jotain tärkeää: rakkaus kukoistaa vapaudenmaassa Azhariassa, niin myös bestisten ystävyys.