Tove Jansson: Taikatalvi. Suom. Laila Järvinen. WSOY 1957 / 2020. 131 s.
Taikatalvi on saanut sivuilleen muutaman herkän nelivärikuvan. Kirja on edelleen vanha ystävä Muumi-peikkoineen, Hemuleineen, Tuu-tikkeineen, Surku-koirineen – tuttu, kiehtova, turvallinen ja jännittävä. Muutaman värikuvan pehmeys ja rauhallisuus korostavat tarinan tunnelmaa.
Muumi-peikko tutustuu talveen aluksi hieman arkaillen, mutta vähitellen rohkaistuen. Juuri tässä värikuva kuvastaa Muumi-peikon hämmennystä, mutta luo samalla talvesta pehmeän ja houkuttelevan tapahtuman. Jännittäviä tilanteita riittää mäenlaskusta jäälautoilla hyppelemiseen, ja todella pelottava ja varottava on mystinen Jäärouva.
Pienimmätkin otukset hauskuttavat: ”orava, jolla oli kaunis häntä” valloittaa unohtamalla kaiken. Kaakeliuunin taakse piiloutuva esi-isä on hieman pelottava puhumattomuudessaan. Entä pöydän alle piiloutuva huilunsoittaja, joka on niin kaino, että on muuttunut näkymättömäksi.
Tove Jansson kuvailee, kertoo ja antaa lukijalle pohdittavaa. Tuu-tikki miettii revontulien olemassaoloa: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” Mikä ajatus!