Sari Peltoniemi: Ihmetyttö. Kuvitus Aiju Salminen. Tammi 2022. 163 s. Myös e-kirja ja
äänikirja.
Eletään tulevaisuuden Suomessa. Länsirannikon kaupungeista on yhdistetty yksi suurkaupunki, Tursa. Aurajokea pitkin pääsevät rahtilaivatkin, ja paikasta toiseen matkustetaan esimerkiksi ilmatakseilla.
Tursassa asuu myös Aili Haaksiniemi perheineen, eikä kyseessä ole mikä tahansa perhe: Aili kuuluu supersankareiden sukuun, jossa kaikilla sen jäsenillä on ennemmin tai myöhemmin ilmenevä supervoima. Vai onko? Ailin supervoimaa ei vain kuulu, vaikka pikkusiskolle sellainen ilmestyy jo vauvana. Kaiken huipuksi perheen ympärillä alkaa tapahtua kummia – joku haluaa selvästi häiritä heitä ja tehdä kiusaa. Naapurissakin havaitaan outoja asioita. Alkaa seikkailu, jossa voi tapahtua mitä vaan!
Ihmetyttö on huima tarina, joka pitää aikuislukijankin tiukasti otteessaan. Tulevaisuus vaikuttaa ihan mukavalta, ympäristötekojen ansiosta moni asia on saatu ratkaistua. Maailma on muuttunut, mutta tuttuja elementtejä löytyy. Kissa on kissa, mutta mukana on myös hieman tuntemattomampia otuksia… Kirja sopii erityisesti alakouluikäiselle lukijalle.