Korolainen, Tuula & Tulusto, Riitta: Lasten oma vuosikirja. Uudistettu. Kuv. Maija Hurme. Lasten Keskus 2025. 207 s.

Suosittu ja etenkin päiväkodeista ja kouluista kohderyhmänsä löytänyt Lasten oma vuosikirja on uudistunut! Alun perin vuonna 2014 ilmestynyt kirja käy nyt päivitettynä läpi huimat 101 erilaista päivää kalenterivuoden ajalta. Vuonna 2015 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnonkin saanut teos on päivitetty, ja mukaan on tullut uusia liputuspäiviä, kuten Suomen luonnon päivä. Lisäksi kirjaan on lisätty lukuisia epävirallisia juhlapäiviä, kuten rasisminvastainen päivä, pride-viikko, kansainvälinen perheiden päivä ja kansainvälinen kissapäivä. Maija Hurmeen eläväinen kuvitus kokoaa päivät hyvin yhteen.
Tuttuun tapaan jokaisen päivän kohdalla kerrotaan sen taustasta, minkä lisäksi jaetaan aiheeseen liittyviä toimintavinkkejä sekä runoja, loruja, lyhyitä satuja sekä lista lisälukemistosta. Kirja on ehdoton valinta päiväkotien ja koulujen lisäksi koteihin, joissa tulee toisinaan vastaan kysymys: ”Miksi tänään liputetaan?” Lasten oma vuosikirja tarjoaa myös aikuislukijoille kiinnostavaa tietoa erilaisten päivien vietosta.